Etusivu » Pupulandia

Pupulandia

Tiedätkö, mikä on Pupulandia? Se on muotiblogi, jota on jo pitkään pidetty edelläkävijänä Suomen mittapuun mukaan. Sitä sanotaan parhaaksi muotiblogiksi. Jenni Rotonen on pitänyt blogiaan jo reilun kymmenen vuotta ja sinä aikana blogista että Jennistä on kasvanut hyvinkin arvostettu tyylivaikuttaja. Hän ottaa myös kantaa pehmeimpiin arvoihin sekä vastuullisempaan elämään. Hänelle itselleen tärkeitä asioita ovat monet yhteiskunnalliset teemat sekä hyväntekeväisyys.

Jenni Rotonen pitää mielenkiintoista blogia

Pupulandia on intohimoa

Pupulandia blogi on jo pitkään ollut Jennin sydämen asia. Eikä blogi ole ainoa, mitä hän kirjoittelee vaan sen lisäksi hän toimii hyvinkin suositun podcastin eli Afterworkin juontajana. Siinä onkin yhdelle ihmiselle jo riittävästi tekemistä, mutta Jenni nauttii täysin siemauksin tästä kaikesta eikä edes ole tyyliltään pintaliitäjä vaan ottaa myös seuraajansa avoimesti huomioon kertomalle heille suhteellisen henkilökohtaisista kokemuksistaan.

Pupulandia blogissa aiheina ovat tietenkin muoti, mutta niiden lisäksi sieltä löytyy paljon kerrottavaa kulttuurista, taiteesta sekä musiikista. Blogiin ilmestyy suhteellisen usein tekstiä, vaikka tahti onkin hiukan harventunut villeimmistä vuosista, jolloin vuoden mittaan tuli enemmän tekstiä, mitä vuodessa oli päiviä. Tosin viime vuosi oli selkeästi hiljaisempi, mutta ihan arvattavista syistä. Mutta ei blogi ole ollut hiljaa tänäkään vuonna.

Pupulandia blogi antaa vinkkejä

Miten Pupulandia oikein sai alkunsa? Jenni oli vuonna 2007 opiskelujensa aikana Brysselissä. Kyse oli opiskelijavaihdosta. Liekö ollut jonkinlaista koti-ikävää, mutta ainakin hän kaipasi suomen kieltä ja niinpä hän ryhtyi lukemaan suomenkielisiä muotiblogeja. Samalla päähän pyörähti ajatus, että mitähän kirjoittaisin, jos olisin bloggari. Kun aiheita oli kertynyt pitkä lista, Jenni ryhtyi tuumasta toiseen ja perusti blogin, jonka nimeksi tuli hetken päähänpistosta se, mikä se on edelleen.

Jenni ei ajatellut lainkaan, että Pupulandia jäisi elämään kovin pitkäksi aikaa eikä hän myöskään ajatellut, että hänestä tulisi vielä kokopäiväinen bloggaaja. Mitä sitten kokopäiväinen bloggari tekee? Jenni kertoo, että hän kirjoittaa, suunnittelee tulevaa, kuvaa, editoi sekä ylläpitää yhteyksiä. Myös verkostoitua on pakko jatkuvasti. Kyseessä on siis mediatalo, jota yksi nainen pyörittää.

Aina töissä vai aina vapaalla?

Bloggaaja voi periaatteessa määrätä oman aikataulunsa ja se onkin alkuvaiheessa yleensä mukavaa. Tosin yrittäjän on aina vastattava myös tuloistaan, joten pelkkä laakereilla lepääminen ei todellakaan ole mahdollista. Pian huomaakin, että vapaa-ajan ja työajan välillä ei olekaan selkeää eroa. Eikä oikein milloinkaan ole vapaalla. Jos sinulle tulee vapaahetki, niin Galaksino on mukava nettikasino, jossa on reilusti pelejä. Kasinolta löytyvät perinteiset kolikkopelit, mutta myös erittäin houkutteleva live-kasino sekä paljon mukavia tarjouksia sekä kilpailuja.

Jenni Rotonen on monen mutkan kautta päätynyt mielekkäälle alalle. Lukion loppuvaiheessa hän ei oikein tiennyt, mitä pitäisi opiskella ja toisaalta vaihtoehdot vain vilisivät silmissä. Häntä kiinnostivat kielet, kirjoittaminen, mutta myös psykologia. Kävipä myös mielessä opettajaopinnot ja vielä kauppakorkeakoulukin. Lopulta hänen äitinsä ehdotti viestinnän opintoja. Sinne hän lopulta suunnistikin.

Pupulandia tuli jäädäkseen

Kun Jenni lopulta löysi itselleen opiskelujen suunnan, oli opiskelijavaihdossa ja tutustui, mitä muotiblogit pitävät sisällään, hänelle tuli jälleen jonkinlainen ongelma, koska hän ei tiennyt, mitä pitäisi tehdä maisteriopintojen jälkeen. Hän hakeutui sisällöntuottajaksi muodin sekä designin pariin. Siinä intohimossa kävi niin, että maisteriopinnot jäivät viimeistelyä vaille valmiiksi ja ovat sitä edelleen tänä päivänä.

Millainen Jenni on vaikuttajana? Hän on itse sitä mieltä, että vaikuttaminen tuo vastuuta ja se on huomioitava kaikissa teksteissä. Vastuu on jopa korostettua. Omaa näkyvyyttään pitää käyttää hyvään ja hän haluaakin omalla tavallaan auttaa sekä tukea ihmisiä.

Pupulandia on oiva esimerkki siitä, miten pienestä ajatuksesta voi kehittyä jotakin vähän enemmän. Se vaatii pitkäjännitteisyyttä, periksi antamattomuutta sekä sitä, että uskaltaa tehdä unelmista totta sen sijaan, että vain jättäisi kaiken unelmien asteelle. Jossain kohtaa palikoiden pitää loksahtaa kohdilleen ja silloin pitää kaiken antaa vyöryä eteenpäin eikä hypätä pois kyydistä juuri silloin. Näin on käynyt Jennille ja Pupulandialle.