Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Blogi » Suosituimmat ruokablogit edistävät terveyttä

Suosituimmat ruokablogit edistävät terveyttä

  • tehnyt
Suosituimmat ruokablogit

Oletko koskaan ajatellut, että minkälainen ruoan matka on elimistössä ja miten siitä ainesosa toisensa jälkeen jää matkalle? Koko elimistö saa osansa ja hännän huippuna myös hiukset. Ne ovatkin tämän polun loppupäässä ja valitettavasti katselevat toisinaan kaiholla sitä, että muu elimistö sai kaiken ja niille ei jää mitään. Koitankin sanoa sinulle, että suosituimmat ruokablogit tuovat sinulle todella maittavia ja runsaita aterioita, mutta toisinaan on hyvä olla kriittinen sen suhteen saako niistä kaikkia ravintoaineita niin paljon kuin elimistö oikeasti tarvitsee?

Hiuksista näkyy aterioiden terveellisyys

Myönnän toki, että hiusten kasvuun vaikuttavat muutkin asiat, eivätkä pelkästään aterioiden terveellisyys. Jos jatkuvasti vaivaa stressi, se näkyy hiusten hyvinvoinnissa tai toisaalta perinnöllisellä hiustenlähdöllä ei ole mitään tekemistä ravinnon kanssa. Silti ruualla on suuri merkitys siinä, että ravinto kulkee myös hiusjuureen asti. Voisiko jopa sanoa, että karvatupet ovat varsin innokkaita saamaan ravintoa ja ne siirtävät sitä eteenpäin siten, että hiukset kasvavat nopeammin ja ovat vahvempia.

Yksipuolinen ravinto voi aiheuttaa sen, että hiuksista tulee ohuet, karheat ja katkeilevat. Niitä lähtee enemmän kuin uusia kasvaa tilalle. Tällöin voidaankin jo puhua hiustenlähdöstä ja se taas ei ole lainkaan mukavaa. Jossakin vaiheessa se alkaa häiritä toden teolla ja silloin yleensä kuumeisesti etsitään ratkaisua tähän pulmaan. Hiuspohjaa yritetään hoitaa, etsitään erilaisia hiustenhoitotuotteita sekä koetetaan löytää hiusvitamiineja, että tilanne korjaantuisi mahdollisimman nopeasti.

Suosituimmat ruokablogit antavat hyviä vinkkejä siitä, millaisia ovat täydelliset ateriat, joista saa juuri niitä ainesosia, joita myös hiukset tarvitsevat. Aina ei tule miettineeksi sitä, että onko ruuassa kaikkea, mitä todella tarvitsee. Usein tulee ohjeesta katsottua sen verran, että se vaikutta hyvältä, kenties nopealta valmistaa ja mikä parasta, se on herkullista. Haluatko tietää, millaisista ruoka-aineista hiuksesi pitävät?

Etsi suosituimmat ruokablogit ja nämä ruoka-aineet

Parhaat ruokablogit Suomessa ovat kieltämättä monipuolisia, mutta tästä saat vinkkejä, millaisia ruoka-aineita sinun kannattaa ruokavaliossasi suosia. Hedelmät ja vihannekset antavat paljon juuri oikeanlaisia antioksidantteja ruokavalioon. C-vitamiinilla on tärkeä merkitys ja hyviä lähteitä ovat pinaatti, parsakaali, kiivi sekä appelsiini ja sitruuna. Näillä autat oman kollageenisi tuotantoa.

Liukenemattomat kuidut säännöstelevät insuliinia, joka liitetään vahvasti pälvikaljuuntumiseen. Kuitua saa täysjyvästä kuten rukiista, kaurasta, vehnästä ja riisistä. Niissä on myös foolihappoa sekä B6-vitamiinia. Ne taas kuljettavat karvatuppeen happea. Vihreissä lehtivihanneksissa puolestaan on paljon antioksidantteja sekä korkea rautapitoisuus. Siitä on selkeää hyötyä hiusten kasvun stimuloinnissa. Hyviä tuotteita ovat ruusukaali, pinaatti, punasalaatti sekä rucola.

Sinkki hoitaa energiantuotannon sekä proteiinien muodostamisen ja sitä saa lihasta. Sitä löytyy myös parsasta, perunoista, selleristä ja parsasta. Biotiinin ja foolihapon merkitys on siinä, että ne tasapainottavat hiusten ja ihon aineenvaihduntaa. Biotiinia saa pähkinöistä, herneistä banaanista sekä täysjyvästä. A-vitamiinilla on tärkeä tehtävä pitää talirauhaset tukkiutumattomana, joten kananmunat, kalaöljy, vihannekset sekä oliivi ovat sen parhaita lähteitä. Ja vesi tietenkin on paras janojuoma ja sopii vielä tähän samaan listaan. Elintavat näkyvät herkästi hiusten kunnossa.

Mitä tehdä, kun keinot loppuvat?

Aina ei hiustenlähtöön pysty enää vaikuttamaan sen enempää ihmeaineilla kuin ravinnollakaan, vaan silloin on vain mietittävä vaihtoehdoksi esimerkiksi hiustensiirto Turkissa. Sen hyvä puoli on siinä, että se tuo pitkäaikaisen ratkaisun hiuspulmiin. Tosin varsinaisen operaation jälkeen aikaa kuluu vuoden verran ennen kuin lopulliset tulokset ovat näkyvissä. Mutta sen ajan jaksaa odottaa, kun tietää, että tulokset ovat pysyviä.

Millainen operaatio hiustensiirto oikeastaan on? Nopeasti läpi kelattuna siinä aluksi käydään läpi kirurgiryhmän kanssa tavoite. Millaisen hiusrajan on itselleen suunnitellut ja miten paljon hiuksia on luovuttaja-alueella eli riittävätkö ne koko alueen kattamiseen. Samassa yhteydessä voi myös pohtia, onko järkevää myös lisätä hiuksiin tuuheutta. Kun sulaan sopuun on päädytty, sen jälkeen on itse toimenpiteen vuoro.

Ensin paikallispuudutuksessa poimitaan tarpeellinen määrä siirteitä luovuttaja-alueelta. Kun tämä on tehty, puudutetaan vastaanottaja-alue ja siirteen istutetaan sinne juuri oikeaan kulmaan, että ne kasvavat omien hiusten seassa hyvin luontevasti. Klinikka antaa ohjeet, miten päänahkaa ja siirrännäisiä pitää hoitaa sekä parhaimmassa tapauksessa seuraa koko vuoden ajan tätä kasvatusmatkaa.

Pientä edistystä tapahtuu kuukausittain, mutta ensimmäinen paniikki voi iskeä muutaman viikon kuluttua, kun kaikki siirrännäiset irtoavat. Se on shokkihiustenlähtö ja se on aivan normaalia. Muutaman viikon kuluttua voikin huomata nystyjä päänahassa, joten sieltä on tulossa uudet hiukset pian päänahan läpi. Aluksi uudet hiukset ovat ohuet ja eriväriset, mutta jo puolen vuoden jälkeen ne alkavat näyttää samalta kuin muutkin hiukset. Niihin tulee lisää paksuutta ja alkavat kasvaa samaan tahtiin.

Suosituimmat ruokablogit auttavat edelleen eteenpäin

Kun hiustensiirto on tehty, tarvitsevat hiukset samalla tavalla ravinteita, kun jo aiemmin todettiin. Yhä suurempi tarve on syödä terveellisesti, jotta uudet hiukset saavat parhaan mahdollisen alun. Joillekin se tarkoittaa elämäntapamuutosta, mutta niillä on usein täysin positiivisia vaikutuksia muutenkin elintapoihin. 

Olisi mahtavaa bongata jostakin ruokablogi, joka auttaisi hiustensiirrossa käynyttä laatimaan esimerkiksi tarpeelliset, viikoittaiset ruokalistat, jossa edellä mainitut ruoka-aineet olisi mukavasti herkullisten ruokien joukossa. Lisäksi blogissa voisi olla kannustavia viestejä näille hiustensa kasvua odottaville urheille ihmisille. Tiesithän, että naiset voivat käydä hiustensiirrossa samalla tavoin kuin miehetkin? Naisillakin saattaa ohimo tai päälaki harventua.

Näistä ruokalajeista tulee niin herkullisia ruokia, että niitä voi nauttia, vaikka ei hiustensiirrossa ole käynyt. Jokaisen hiukset tarvitsevat kunnollisen ravinnon ja hyvinvoivat hiukset huomataan aina. Tutkitaan siis sillä silmällä suosituimmat ruokablogit ja nautitaan ensin kokkailusta sekä sen jälkeen kuunnellaan, kuinka hiukset kasvavat!