Tuuliannikantuvassa

Tässä blogissa tuumailen ja tuunailen elämää kesämökillä, puutarhassa, kasvihuoneessa, luonnossa, kotona ja joskus toistenkin kotona. Tervetuloa mukaan!

Postaukset
{{ averageValue }} / {{ maxValue | number }}

Huonekalujen tuunausta

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu 23 tuntia sitten

Naapuri näytti minulle joutavaa lampunjalkaa ja kysyi, että teetkö tällä mitään. Minulla ei ollut siinä vaiheessa mitään ideaa, vain tunne, että kyllä minä tuosta jotain teen. Kiittelin lampunjalasta ja lähdin kotiin ideoimaan.Naapuri oli heittänyt harmikseni varjostimen roskiin.

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Pihakierros kotona

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu 4 päivää sitten

Patojen pataljoona on on uudistetulla takapihan ylätasanteella ( se alue, josta poistimme nurmikon). Sain isoimman padan naapurilta, toiseksi suurimman äidiltä ja olisikohan kaksi pienintä löytöjä metalliroskiksista. Pienimpään ideoin jotain muuta kuin kukkia. Idea on vielä

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Pihakierros mökillä

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu 7 päivää sitten

Mökillä kasvihuoneessa on kaikki hyvin. Pensastomaatit antavat vielä odottaa satoa. Parhaiten on vauhdissa pensastomaatti, jonka päävarsi on melkein poikki (teippasin varren). Se vaurioitui kuljetuksen aikana, kun toin kotoa mökille taimia alkukesästä.Toin mökille peräkärryllisen kukkia…

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Matkalla Riikassa

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu 11 päivää sitten

Kesäloma alkoi muutaman päivän Riikan matkalla. Suuntasin kuuden hengen seurueella ensin kohti Tallinnaa. Sieltä vuokrasimme auton ja ajoimme Riikaan. Matka Tallinnasta Riikaan on aika vilkasliikenteinen ja tylsä. Löysimme kuitenkin idyllisen paikan, jossa oli kiva syödä ja huilata…

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Metsäretkellä

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu 14 päivää sitten

Leivonmäen kansallispuistossa on useita kivoja luontopolkuja. Kosken kohina tuntui tällä kertaa mielenkiintoiselta ja valitsin kohteeksi koskikierroksen Rutajoella.Rutajoki oli luontopolun alussa melko hurjana, mutta matkan edetessä se alkoi rauhoittua. Vähän niin kuin mielikin rauhoittuu ja…

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Sukkelat ja Vikkelät

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu 18 päivää sitten

Laitoimme kesäkeittiön takaseinään yhdet ikkunat, jotka kehystimme heinäseipäillä. Ikkunoilla ei ole mitään tarkoitusta. Halusimme vain käyttää jäljelle jääneitä heinäseipäitä ja ikkunoita. Varastoon jäi silti noin kymmenkunta ikkunaa.Olen löytänyt jostain roskiksesta kahdet…

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Kaikki on tarpeellista

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu 21 päivää sitten

Niin, juuri mikään ei ole turhaa. Rikkinäisen polkupyörän etuosan voi mainiosti hyödyntää muihin tarkoituksiin. Kiinnitin sen patjanrunkoon, joka toimittaa kasvimaan kehyksen virkaa (siis torjumaan jäniksiä).Pienellä tuunauksella uutta ilmettä. Pyörän sarviin laitoin lasten…

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Hyvää juhannusta

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu 28 päivää sitten

Nyt on juhannus näin laulavi taivas, maa,sitä lintuset livertäen haastaaPois painui jo pilvet metsän taa,niin selkeä on ilma ja kukassa maa.Näin seisovi kauniina luonto yhä,sen täyttävi tuoksut ja rauha pyhä.Tuo ihmisrintaan se onnen rauhaa,-Nyt on juhannus!Tahtoo se riemuiten laulaa.–

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Operaatio nurmikon poisto

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu kuukausi sitten

Minulla on nurmikonpoistovimma. Johtunee siitä, että tykkään nurmikkoa enemmän kivistä ja hiekasta. Syyshortensian alta nurmikko jo lähti ja nyt oli vuorossa takapihan ensimmäisen tasanteen nurmikonpoisto. Olipa raskasta hommaa poistaa nurmikkoa käsipelillä. Suurin vastuu työstä oli…

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Löydätkö kuvasta lainvartijaa?

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu kuukausi sitten

Siellä se on, melkein keskellä kuvaa Tex Willer-kahvipaikkamme sisäpuolella.Tuulitukkaa ei lainvartija kiinnosta. Se nauttii kauniista paikasta rodojen äärellä ja on ikionnellinen siitä, että hän on vihdoin vapautunut lumitaakasta, joka ikävästi painoi Tuulitukan helmoja.Tex Willer…

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Kesäkeittiön sisustusta

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu kuukausi sitten

Kasvihuone-kesäkeittiö alkaa olla vihdoin siinä vaiheessa, että pääsen sisustuspuuhiin. Sisustus on tietysti minun tyyliini eli kaikkea vanhaa tavaraa.Tässä iloinen sekamelska huonekaluja, mutta toivottavasti ne ovat kesän lopussa vaihtaneet väriä. Minulla on siis luvassa maalausurakka.

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Tommolan tilalla

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu kuukausi sitten

Kävin viikonloppuna Tommolan taimisto- ja marjatilalla Leivonmäellä. Kuvassa on osa näytetarhasta. Puutarhuri kertoi, että kukat ovat kovasti veden tarpeessa, mutta enpä tuota juuri huomannut, kun ihastuksissani kuljin pitkin tarhaa.Tommolassa on yli 2000 kasvia, jotka ovat kaikki omaa…

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Terassikuulumisia

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu kuukausi sitten

Viime kesänä valmistunut terassi on nyt kesäkunnossa. Kasvuolosuhteet ovat paremmat kuin kasvihuoneessa, koska aurinko paistaa sinne vain aamupäivisin eli juuri sopivasti.Patiokesäkurpitsa on jo hyvässä vauhdissa ja siitä valmistuu tämän kesän ensimmäistä satoa.Patiokurkkua saan vielä

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Romutaidetta: pölyttäjä

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu kuukausi sitten

Tein jo keväällä Lahden Pihapiirimessuillakin esittelemäni Pölyttäjän. Löysin metallilavalta ilmanpallontäyttölaitteen ja sen nokka toi mieleeni hyönteisen. Olen pitkin kevättä huolestuneena lukenut pölyttäjien vähäisestä määrästä ja ajattelin hoitaa homman helposti omassa…

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Minä ja "Hemmo"

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu kuukausi sitten

Minusta tuli mummu tällä viikolla ihan ensimmäistä kertaa. Kävin tapaamassa pikkumiestä ja tuohon ensikohtaamisen ei löydy sanoja. Sydän täynnä rakkautta tartuin häntä kädestä kiinni ja esittelin itseni yksinkertaisesti: Minä olen sinun mummusi. Tunsimme syvää yhteenkuuluvuutta,

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Kevätpuuhat etenee

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu kuukausi sitten

Mökkipihalla huomasin kauan kadoksissa olleen kulleron. Äitini on kotoisin Karjalasta ja toin yhdeltä kotiseutumatkalta vuosia sitten kulleroita juurineen. Istutin ne mökkipihaan, mutta joku söi ne. Ihmettelin kovasti, kenelle ne kelpasivat, koska kullero on myrkyllinen. Jostain ne nyt…

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Miniatyyripuutarha

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu kuukausi sitten

Ostin joskus kirpparilta pallogrillin ja ajattelin grillata sillä ihan oikeasti, mutta homma tyssäsi alkuunsa. Grillissä on lyhyet jalat, enkä viitsinyt selkä koukussa grillata.Olen nähnyt paljon kuvia ihanista miniatyyripuutarhoista ja päätin toteuttaa itsekin sellaisen.Kalusteet ostin…

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Nötkötin tärkeä tehtävä

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu 2 kuukautta sitten

Olen koko ajan sanonut, että Nötkötti ei ole mikään tavallinen koira. Sen pään sisällä on elämää. Västäräkki on nimittäin pesäpuuhissa.Huomatkaa, mikä rauhallisuus ja uljas ryhti. Nötkötti seisoo hievahtamatta ja toimittaa tärkeää tehtäväänsä. Ensin esiintyminen Lahden…

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Tuunaus: kukkakassi

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu 2 kuukautta sitten

Etsin kirpputoreilta sopivaa kesäkassia, johon voisin istuttaa kukkia. Sillä kertaa löysin vain melko kalliita kasseja. Aloin miettiä, että olisiko kotona jotain sopivaa kassitarviketta.Tarpeettomasta suojaverkosta saa taittelemalla oivan kassin. Vuorasin kassin sammaleella ja täytin…

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Kotipihan kevättouhuja

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu 2 kuukautta sitten

Viikonloppuna touhusin kotipihassa. Viime syksynä toin raparperin mökiltä kotipihalle, koska se ei menestynyt siellä ollenkaan. Alku kotipihassa näyttää lupaavalta.Syyshortensian alta on hankala ajaa nurmikkoa. Lisään laatoitusta ja laitan hortensian alle laakakatajaa ja jaloangervoja.

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Kevätsuunnitelmia

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu 2 kuukautta sitten

Vietin vapunpäivää klapikoneen äärellä. Se oli oikein mukava tapa viettää vappua. Maa oli jäässä ja osittain lumessa, joten puutarhahommat saivat vielä odottaa.Puukatos on korjauksen tarpeessa. Huomasimme, että pohja on lahonnut ja uusimisen tarpeessa. Suunnitelmiin tuli muutos.

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Messuterveiset Lahdesta

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu 2 kuukautta sitten

Lahden Pihapiirimessut oli oikein mukava kokemus. Kerroin romutaiteen tekemisen ilosta perjantaina ja lauantaina. Tässä minä esittelen yhtä härpäkettä, josta kerron tarkemmin, kun se löytää oman paikkansa.Oli ilo tavata Kati Jukarainen 100% outdoor-blogista . Kati toimi messuilla…

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Romutaidetta: Rulla-Stiina

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu 2 kuukautta sitten

Romutaide on tosi outoa. Olin toivonut kissaa, mutta ei tästä mitään kissaa tullut. Sovittelin runkoon kaikennäköistä romua ja rompetta ja tyyppi alkoi näyttää jo melko kummalliselta.Luovuin kissatoiveesta. Romutaiteessa minulle on tärkeintä hahmon kasvojen ilme. Jos se saa minut…

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Verhotankoideoita

Tuuliannikantuvassa
Julkaistu 2 kuukautta sitten

Olen nyt selvästi kierrätystunnelmissa näin Lahden Pihapiirimessuviikolla. Siellähän yksi teema on DIY puutarhassa. Tuli mieleen, että näytänpä teille, millaisia verhotankoja minulla on mökillä.Vanhat suksisauvat ovat erittäin helppo verhotankoratkaisu. Ei muuta kuin verhon pujotus…

  • 2684
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}