Tähtien tuiketta

    Postaukset
    {{ averageValue }} / {{ maxValue | number }}

    Kauppahallin joulutunnelmaa

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu 13 tuntia sitten

    Kauppahalleissa on joka kaupungissa mukavan kodikasta, ja Oulussa hallissa käyntiin liittyy monta muistoa. Perheessäni haettiin usein kalaa hallista, ja sittemmin olen käynyt siellä usein lasten kanssa lohisopalla. Myös kauppahallin riisipuuro on herkullista!Olin aikeissa ostaa samalla…

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Joulun to do -lista

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu 2 päivää sitten

    Eipä fiksummin olisi voinut ystäväni viime vuonna sanoa, kuin että jouluhan on jo valmis. Kyllä vaan. Ylen määräinen itsensä uuvuttaminen ja stressaaminen joulusta on oikeastaan ihan päinvastaista, mitä joulu oikeasti on - rauhaa ja yhdessäoloa. Siihen ei oikein istu stressi! Minä

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Pitkoja ja pasteijoita

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu 4 päivää sitten

    Eilen leppoisana lauantaina oli mitä mainiointa uppoutua jälleen leipomiseen, ja tällä kertaa leivoin rahka-voitaikinasta tehtyjä jauhelihapasteijoita, jotka tein Yhteishyvän ohjeella. Olen aina tykännyt rahka-voitaikinasta, se ei tunnu niin rasvaiselta kuin voitaikina, vaikka on siis…

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Työhuoneesta joulukammari

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu 7 päivää sitten

    Kun se inspiraatio iskee, niin se vaan iskee, oli aamu tai ilta. Eräänä iltana keksin alkaa vaihtaa järjestystä työhuoneeseen klo 23, ja sittenhän sitä vaihdettiin. Samalla vaihdoin tyynyihin tyynyliinoja, ja sohvan päälle kävin kaivamassa vanhan raitaverhon varastosta. Sitä on…

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Onnea, rakas Suomi!

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu 8 päivää sitten

    Miten ainutlaatuisessa maassa me saamme asua - se on usein mielessäni. Silloin, kun tyttömme ajaa itsenäisesti pyörällä yhteen maailman parhaista kouluista ja silloin, kun lukiolaisemme voi vapaasti suunnitella, mihin lähtisi opiskelemaan. Kun ajelemme mökille ja lumesta raskaat puut…

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Tytön huoneen sähköistä

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu 10 päivää sitten

    Viime vuonna ostamani värivalosarja ei jäänyt käyttämättömäksi tänäkään vuonna, sillä tytttäremme halusi viritellä sen omaan huoneeseensa. Tänä vuonna hän ei halunnut joulukuusta (eikä velikään, ja tässä on kasvun paikka minulle!), mutta sen sijaan valosarja kelpasi…

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Saanko istua viereesi?

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu 11 päivää sitten

    Miten juhlavasti se kajahti taas tuomiokirkossa - tuttu ja rakas Hoosianna. Kirkossa oli tunnelmallista ja kaunista. Ennen messua viereeni tuli vanha nainen, joka kysyi hiljaa: Voinko istua viereesi, istuin tuolla takana yksin, mutta en haluaisi olla yksin. Totta kai. Tule tähän meidän viereen.

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Joulupuu pihassa ja sydämessä

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu 13 päivää sitten

    Kaiken joulutouhun keskellä on ollut koko ajan olo, että sitä Oikeaa Joulumieltä ei ole ollut. Ei ole läikähtänyt se tuttu tunne, mikä tuntuu sydämessä asti. Mutta annas olla, kun näin Facebookissa ilmoituksen Joulupuu-keräyksestä. Kävin lähemmin katselemassa Joulupuu Oulu…

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Vessan valkoista joulua

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu 13 päivää sitten

    *yhteistyössä Amanda BHei jouluystävät, tänään on joulukuu! 3 Mikäs sitä paremmin juhlistaisi kuin postaus vessasta. :-D Meillä tehtiin tänä syksynä remonttia myös meidän pienessä vessassamme, jossa oli ikävän kellastunut paneelikatto, rispaantunut pöytäpinta ja hieman…

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Suomi 100 -joulukuusi

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu 15 päivää sitten

    Kyllä, kyllä ja kyllä! Meillä on ensimmäinen koristeltu joulukuusi tuomassa iloa ja valoa. Naapurissa kylläkin on joulukuusi laitettu jo viime viikonloppuna, joten itse asiassa minähän taidan olla jo vähän myöhässä. Epäilen, että jouluhulluus on tarttunut aidan yli heihin, mutta…

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Vierailulla Pienessä joulupuodissa

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu 18 päivää sitten

    Oulun lähellä, noin 20 kilometrin päässä Lapinkankaalla, sijaitsee ihana elämyksellinen paikka nimeltään Pieni joulupuoti. Joulupuodissa häärivät neljä naapurusta, jotka ovat luoneet pop-up-puodin 1800-luvun vanhaan kivinavettaan. Samat puuhanaiset ovat itse valmistaneet myös kaikki…

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Leipomispäivä, mekkopäivä,

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu 19 päivää sitten

    Pitkästä aikaa erinäisten muutto-operaatioiden ja tapetointiviikonloppujen jälkeen oli kokonainen vapaapäivä lauantaina. Niinpä suunnittelin jo viikolla, että leivon useammanlaista. Tänään syntyi kristallipullia ja joulutorttuja. Lisksi hauduttelin lihapataa ja tein perunamuusia sekä

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Olohuoneen uudet tapetit

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu 21 päivää sitten

    Syksyllä pähkäilin kovasti olohuoneen uutta tapettia, ja loppujen lopuksi päädyin lopulta tähän pienikuvioiseen, vaaleaan ja himmeästi hohtavaan tapettiin. Sen sävy on ihmeen ruskea kun katsoo auringonvalossa, mutta pohjoisen puolen huoneessa tämä on ihan hopeinen. Tapetin kuvio ei…

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Puinen kuusikoriste pöydälle

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu 23 päivää sitten

    Miten ihastuttava, sanoin ihan ääneen kun laitoin valon tähän puiseen joulukoristeeseen. Näitä valkoisia silhuetti-koristeita on näkynyt jo muutaman vuoden, mutta useat niistä ovat aika isoja tai ainakin leveitä. Tilasin tämän Jotexilta, mutta nyt siellä näkyi olevan vain tuota toista…

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Nauhoja joulusomisteiksi

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu 26 päivää sitten

    *blogiyhteistyössä Amanda B Collection Pahoin pelkään, että pihallamme yli kymmenen vuotta kasvanut timanttituija alkaa olla elämänsä ehtoopuolella. Se on kasvanut hurjan korkeaksi ja leveäksi, ja nyt sen sisälmys alkaa olla aivan ruskea. Ruskeat kohdat lähestyvät jo…

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Koekattaus uusilla…

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu 29 päivää sitten

    Tilasin lopulta HM homesta suunnittelemani ruokaliinat, ja tällä viikolla ne saapuivat meille. Tilasin ne pellavansävyisenä, koska meillä on nyt valkoinen pöytä, valkoiset tuolit ja valkoiset lautaset, joten valkoista olisi ehkä ollut jo vähän liikaa. Pellavainen sävy sopii yhtä hyvin…

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Tervetuloa, ensimmäinen joulukuusi

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu kuukausi sitten

    Siskoni muutti isosta rivitalosta tällä viikolla pienempään kerrostaloasuntoon ja hävitti ison määrän tavaroita, huonekaluja ja koristeita samalla. Uuteen kotiin ei tietenkään kannata viedä turhaa kamaa! Ja koska siskoni ei ole ollenkaan jouluihmisiä, hän hävitti samalla myös ison…

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Rakkaus-joulukalenteri

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu kuukausi sitten

    Varmaan iso osa teistä lukijoista on Facebookin Sydämeeni joulun teen -keskusteluryhmässä, jossa joulua laitetaan jo innokkaasti. Palstaa luettuani eilen bongasin sieltä aivan ihastuttavan joulukalenteri-idean, jonka päätin heti toteuttaa. Kutsun sitä rakkaus-joulukalenteriksi. Tämän voi…

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Tämänvuotinen…

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu kuukausi sitten

    Kädentaitomessuilla näkyivät hyvin jouluaskartelujen muodit, ja tänä vuonna näin rutkasti pienten miniatyyripurkkien tarvikkeita. Oli tonttuja, kuusia, pieniä vanhanajan henkilöautoja ja tietysti tykötarpeita kuten tekolunta ja minipuutavaraa. Viime vuonna tein jo yhden vastaavanlaisen…

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Helppo vinkki vaikkapa…

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu kuukausi sitten

    Tein eilen creme bruleeta, johon piti ostaa aito vaniljatanko. Vaniljatanko itsessään jäi tietysti sitten käyttämättä, kun siemenet oli talteen otettu, joten sujautin sen purkkiin, jossa meillä oli sokerinjämiä. Annoin muhia reilun vuorokauden ja tänään poistin tangon sokerin seasta.

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Valaistut risutähdet

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu kuukausi sitten

    Tein syksyllä aiemmin risuista tai pikemminkin ohuista oksista aika rustiikkiset tähdet, ja nyt päätin ripustaa niihin myös valot. Ostin kaksi uutta Airamin Mini-valosarjaa ja laitoin ne näihin siitä huolimatta, että tuo valosarja on aavistuksen verkkomainen eikä sitä siten saa ihan…

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Karjalaisia jouluherkkuja

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu kuukausi sitten

    Isäni puolen suku on kotoisin Karjalasta - tarkemmin sanottuna Lavansaaresta, pienestä saaresta, joka sijaitsee Suomenlahdessa. Rankkaa saaristolaiselämää viettäneet ihmiset olivat luonteeltaan puheliaita ja vieraanvaraisia, kuten karjalaiset taitavat olla. Minä olen toivonut saaneeni…

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Ulkona valkoiset kuuset, sisällä

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu kuukausi sitten

    Niin vain kunnon lumikerros on peittänyt meidän tienoot, toivon mukaan mahdollisimman pian pysyvästi. Niin paljon valoa ja iloa lumi tuo verrattuna mustaan pimeyteen ja vesisateeseen! Pian voisi toivoa, että pääsisi ladulle, kun vain pysyisi pakkasen puolella. :-)Ulkona siis on rutkasti…

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}

    Persoonallinen pillihimmeli

    Tähtien tuiketta
    Julkaistu kuukausi sitten

    Persoonallinen on ehkä kaunis ilmaisu tälle pillihimmelille. Kuvittele mielessäsi herkkä, ilmassa lämpövirtojen mukana leijaileva painoton joulun kaunistus ja tsekkaa sitten tämä. Ei ehkä niin paljon herkkyyttä! :-DMutta ei se mitään. Tämä on nyt tällainen ja tänä vuonna. Pillit…

    • 2077
    • 0
    • {{ numLikes || 2 }}