Panun matkat

Vuodesta 2011 toiminut matkablogi ja -vlogi. Seikkailuista perhematkailuun. Kirjoittaja on asunut Puolassa ja tehnyt Trans-Siperian. Käytyjä maita 18, kaupunkeja yli 100.

Postaukset
{{ averageValue }} / {{ maxValue | number }}

Ensikosketus Lontooseen

Panun matkat
Julkaistu 11 kuukautta sitten

Lähden tänään Lontooseen. Jäi vain kuukaudesta kiinni, että kyseessä olisi ollut ensimmäisen Englannin-matkani 20-vuotisreissu. Kävin viikon lomalla Lontoossa ensimmäisen kerran 11-vuotiaana. Tuo matka oli lapsuuteni ainoa todellinen ulkomaanmatka, sillä nelilapsinen perheemme matkaili…

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Eräpäiväelämää

Panun matkat
Julkaistu 11 kuukautta sitten

Hengästyttää, kun ajattelen elämääni viimeksi kuluneen puolentoistavuoden aikana. Olen valmistunut kotimaisen kirjallisuuden maisteriksi ja viestinnän tradenomiksi, työskennellyt kahdessa eri työpaikassa viestijänä, muuttanut, ollut työttömänä koti-isänä ja hakenut töitä

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Minä ja PING Helsinki

Panun matkat
Julkaistu vuosi sitten

Muistan sen vieläkin, yli kahden vuoden takaisen hetken, kun kuulin ensimmäistä kertaa PING Helsingistä. Elettiin alkuvuotta 2015, ja edellisen vuoden aikana matkablogit olivat lyöneet Suomessa kunnolla läpi. PINGin syntyä edeltäneen vuoden aikana olin saanut osani matkablogien nosteesta ja…

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Viime hetken vinkit Matkamessuille…

Panun matkat
Julkaistu vuosi sitten

Perjantai-illan terveiset Messukeskuksesta! Olen nauttinut täällä Matkamessujen ja Nordic Bloggers’ Experiencen tunnelmasta jo keskiviikosta. Ohjelmassa on ollut muun muassa bloggaamisen opiskelua ja verkostoitumista. Tuntuu hyvältä palata hiljalleen matkabloggaamisen maailmaan ja huomata,

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Testissä Viking XPRS:n joulubuffet…

Panun matkat
Julkaistu vuosi sitten

Marraskuussa kävin testaamassa Viking XPRS:n uudistuneen joulubuffetin ja à la carte -ravintolan lehdistömatkalla. Totesin mielikuvani XPRS:n ruokatarjonnasta vanhentuneiksi ja yllätyin. Edullisten matkahintojen ja mukavan matkustusaikataulun vuoksi suuntaan Tallinnan-päiväristeilyille…

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Joulukalenteri 2016

Panun matkat
Julkaistu vuosi sitten

FacebookTwitterGoogleMailTässä se nyt tulee eli Panun matkojen kautta aikain toinen joulukalenteri. Voit palata tälle sivulle avaamaan luukun joka päivä jouluun saakka tai seurata luukkuja Facebookissa. Kumpaakin kautta pääset lukemaan vanhan mutta yhä ajankohtaisen matkamuiston blogin yli…

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Huolta, rakkautta ja ruskaloistoa

Panun matkat
Julkaistu vuosi sitten

Vuoden kaunein aika on saapunut. Valoisissa päivissä tuntuu vielä häivähdys kesää ja silmät lepäävät väriloistoon puhjenneessa luonnossa. Olen tuntenut vahvasti, että syksy on tänä vuonna tavallista kauniimpi. Kyse voi toki olla vain illuusiosta, vuosi vuodelta vahvistuvasta…

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Kun tapasin Lauri Tähkän

Panun matkat
Julkaistu vuosi sitten

Yhteistyössä Visit Turku Vuosi sitten vierailin Turun ruokamessuilla kutsuttuna bloggaajana. Otin oman hetkeni julkisuudessa osallistumalla bloggaajien kokkisotaan eli Bloggisotaan, jossa laitoin ruokaa yleisön edessä kameroiden käydessä. Ennen omaa hetkeäni julkisuudessa ehdin tavata myös…

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Puola yllättää säännöllisesti…

Panun matkat
Julkaistu vuosi sitten

Tiesitkö, että Puolassa vaalitaan höyryjunayhteyksiä? Poznanin ja Wolsztynin välillä on liikennöinyt vielä 2010-luvullakin reittihöyryjuna. Sain tietää höyryjunayhteydestä sattumalta asuessani Poznanissa 2010–2011. Odotin junaa Szczeciniin, kun huomasin läheisellä laiturilla…

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Golfia Ruotsin Lapin ruskaloistossa

Panun matkat
Julkaistu vuosi sitten

Yhteistyössä Visit Sweden Vuodentakainen reissuni Ruotsin Lappiin piti sisällään monta uutta urheilukokemusta. Seikkailullisten luola- ja jäätikköseikkailujen ohella kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni tuiki tavallista golfia. Björklidenin golfkentän elämyksellisissä vuori- ja…

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Ruotsin Lapissa rakastuin rantaan

Panun matkat
Julkaistu vuosi sitten

Yhteistyössä Visit Sweden Matkailussa parasta ovat kohteet, joista ei tiedä ennakkoon mitään mutta joihin rakastuu ensisilmäyksellä. Ruotsin Lapissa Silverfallet-vesiputous rantoineen huumasi minut heti kauneudellaan, enkä tiennyt paikasta mitään etukäteen. Lähellä kuitenkin oli, että

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Ensikosketus Ruotsin Lappiin – ja…

Panun matkat
Julkaistu vuosi sitten

Yhteistyössä Visit Sweden Vuosi sitten elin hyvin erilaista syksyä kuin nyt. Viimeistelin opintojani, tein töitä joustavasti ja ehdin panostaa bloggaamiseen ja matkailuun. Vuoden kohokohdaksi muodostui yhteistyössä Visit Swedenin kanssa tekemäni ruskareissu Ruotsin Lappiin ja…

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Gradun jälkeen

Panun matkat
Julkaistu 2 vuotta sitten

Viimeksi kulunut kuukausi on ollut elämässäni ilon ja uupumuksen aikaa. Vapun jälkeen palautin kotimaisen kirjallisuuden graduni pitkällisen työstämisen jälkeen. Työn latasin Helsingin yliopiston E-thesis-järjestelmään puoli tuntia ennen kevätlukukauden viimeistä palautushetkeä ja…

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Travel Bloggers Give Back -kirppis…

Panun matkat
Julkaistu 2 vuotta sitten

Matkamessuilu alkaa jo muutaman päivän päästä. Itselleni kyseessä on viides kerta messuilla, ja pian tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun aloitin matkablogiprojektini. Viidessä vuodessa on ehtinyt tapahtua huimasti niin omassa elämässäni kuin matkablogiskenessäkin, jonka kehitys…

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Tältä näyttää uudistunut Silja…

Panun matkat
Julkaistu 2 vuotta sitten

Tallink Silja on remontoinut laivojaan ja kutsunut sosiaalisen median sisällöntuottajia tutustumaan uudistuksiin. Viime keväänä kävin pyörähtämässä kasvojenkohotuksen kokeneella Silja Symphonylla, ja tänä viikonloppuna oli vuorossa sisaralus Silja Serenade, jolle remontti oli jo toinen…

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Voita liput Matkamessuille 2016

Panun matkat
Julkaistu 2 vuotta sitten

Arvon postausta kommentoineiden kesken kaksi lippua Helsingin matkamessuille (22.–24.1.2016). Tammikuun puoliväli on koittanut ja on vuotuisen Matkamessut-lippuarvonnan aika. Kahden hengen lippupaketin arvontaan pääset osallistumaan kertomalla kommenteissa, miten löysit tänään blogiini.

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Joulukalenterin luukut 19–24

Panun matkat
Julkaistu 2 vuotta sitten

Kiitokset kaikille, jotka seurasitte Facebook-joulukalenteriani, tykkäisitte ja jopa jaoitte luukkuja. Tätä oli ilo tehdä. Halusin haastaa itseni ja todistaa, että bloggaaminen voi luonnistua ainakin hieman kevennetyssä muodossa kaikenlaisten kiireiden ohella. Joulukuu oli minulle huomattavan…

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Joulukalenterin luukut 13–18

Panun matkat
Julkaistu 2 vuotta sitten

Facebook-joulukalenterini uusimmissa luukuissa kerron muun muassa Gdanskin vanhimmasta talosta, Puolan erikoisimmista juomasta sekä Moskovan lentokentällä kadonneesta passistani. Pienten matkamuistojen kirjoittaminen on mukavaa. Olen työstänyt luukkuja lähinnä työmatkoilla ja saanut…

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Joulukalenterin luukut 7–12

Panun matkat
Julkaistu 2 vuotta sitten

Kylläpä aika rientää, Facebook-joulukalenterini on ylittänyt jo puolivälin. Jaan matkakertomuksen- tai -vinkin joka päivä jouluun saakka. Julkaisuajankohta saattaa hieman vaihdella. Pyrin julkaisemaan luukun jo aamulla, mutta toisinaan olen ehtinyt laittaa kirjoituksen liveksi vasta töiden…

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Joulukalenterin luukut 1–6

Panun matkat
Julkaistu 2 vuotta sitten

Joulukalenterini pyörii Facebookin puolella. Uusi matkailuaiheinen luukku aukeaa joka päivä jouluun saakka. Suosittelen luonnollisesti klikkaamaan FB-sivuni seurantaan. Tässä kooste tähän mennessä auenneista luukuista. 6. luukku: Mannerheimin jalanjäljillä Varsovassa 5. luukku: Puolan…

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Panun matkojen joulukalenteri…

Panun matkat
Julkaistu 2 vuotta sitten

Ensimmäistä kertaa matkablogini historiassa aloitan joulukalenterin. Jaan joka päivä jouluun saakka pieniä matkatarinoita tai tietoiskuja Facebookin puolella, luonnollisesti kuvien tai videoiden säestämänä. Ensimmäinen luukku vie joulua odottavaan Puolaan. Klikkaa tästä kalenteriin ja…

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Hetkeni ruokabloggaajana – Turun…

Panun matkat
Julkaistu 2 vuotta sitten

”Ei kannattaisi ostaa valmiiksi paloiteltua lihaa”, mietin poistaessani kalvoja porsaan ulkofileepalasta Turun ruokamessuilla. Yleisö katselee näytöille, kamera seuraa kankeaa veitsen käyttöäni. Menossa on Bloggisota, Kokkisodan muunnos, jossa bloggaajat kilpailevat kolmen hengen…

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Viimeinen syksy opiskelijana

Panun matkat
Julkaistu 2 vuotta sitten

372,5 opintopistettä yliopiston opintosuoritusrekisterissä, 180 Haaga-Helia-ammattikorkeakoulun. FM-tutkintoon vaadittavat opintopisteet olen ylittänyt aikaa sitten, mutta oppiarvoni on yhä HuK. Matkaa maisteriksi on vielä parikymmentä sivua. Sen verran puuttuu gradusta. Käytän…

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}

Vieraana Bassoradion aamussa

Panun matkat
Julkaistu 2 vuotta sitten

Tänä aamuna juttelin Bassoradion live-haastattelussa matkailusta, matkabloggaamisesta ja -videoista. Radiossa puhuminen tuntui kiinnostavalta ja tutulta pitkän tauon jälkeen. Vuosikymmenen vaihteessa työskentelin yhden syksyn Ylessä ja tein radiojuttuja myös freelancerina, mutta sittemmin…

  • 2320
  • 6
  • {{ numLikes || 1 }}