Neljä tuulta Skotlannissa

Lapsiperhe muuttaa Lappeenrannasta Skotlantiin. Juttuja sosiaalityön opiskelijan näkökulmasta - teemoina ulkosuomalaisuus, maisteriopinnot ja perhearki siinä rinnalla.

Postaukset
{{ averageValue }} / {{ maxValue | number }}

Talvilomaviikon riennot

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu kuukausi sitten

Viime viikko oli poikien talvilomaviikko koulusta ja päiväkodista. Kaitsullakin oli yksi ylimääräinen vapaapäivä työpäivien lomassa ja itse jätin gradun vähäksi aikaa pienelle tuumintatauolle, joten ehdimme käväisemään vähän ihmisten ilmoilla koko konkkaronkka. Loma alkoi…

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Miksi en haluaisi tehdä

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 2 kuukautta sitten

Vaikka lähdimme alunperin Skotlantiin vain opintojeni ajaksi, etenkin alkuvaiheessa leikittelimme ajatuksella että mitäpä jos jäisimme asumaan tänne vähän pidemmäksikin aikaa. Mutta opiskeltuani sosiaalityötä kaksi vuotta, oltuani kahdessa työharjoittelussa ja seurattuamme maan tapoja…

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Vuosikatsaus 2016

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 2 kuukautta sitten

Olin jo päättänyt etten tänä vuonna tee vuosikoostetta - mutta tässä sitä ollaan. Kuvakansiota plärätessä huomasin, että ollaanhan me tänäkin vuonna ehditty yhtä ja toista tekemään ja näkemään - vaikkei se arjen tiimellyksessä aina siltä tunnu. Ensimmäisen Skotlantivuoden…

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Joulu Aberdeenissa

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 2 kuukautta sitten

Tässä muutamia talvisia ja ei-niin-talvisia kuvia meidän joulureissulta Aberdeeniin. Tällä kertaa road trippimme ei ollut yhtään niin ohjelmarikas kuin viime vuonna Invernessissä- enkä onnistunut edes löytämään yhtään karpalo-briejuusto paahtoleipää joita viime jouluna mussutin…

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Kesän odotusta

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 3 kuukautta sitten

Samalla kun Facebook, lehdet, blogit ja kaupat, kaikki hehkuttaa jouluista vuodenaikaa, minä odotan kesää. Tykkään toki joulusta - mutta etenkin näin väliaikaisesti ulkosuomalaisen näkökulmasta se on kovin epäkäytännöllinen tapahtuma. Paluumuuttoomme on aikalailla tasan puoli vuotta -

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Kaunis marraskuu

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 4 kuukautta sitten

Viime vuoden marraskuu täällä Keski-Skotlannissa oli ihan syvältä. Etenkin aikaisina työharjoitteluaamuina, jolloin kostea sankka sumu ympäröi joka puolelta ja näkyvyys pysyi nollassa monta päivää peräjälkeen. Odotinkin tätä kuuta kauhulla, mutta sainkin yllättyä - tänä vuonna…

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Akut on ladattu

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 4 kuukautta sitten

Blogissa on ollut hiljaista pari viikkoa - mitä olemme puuhastelleet? Totuus on, että emme juuri mitään. Lokakuun alussa, työharjoittelun jälkeen makasin viikon sohvalla nukkuen ja toipuen koettelemuksesta, kiitollisena siitä että olin selvinnyt loppuun asti. Toki kirjoittelin samalla…

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Skotlantia ristiin rastiin

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 5 kuukautta sitten

Viime viikolla saimme harvinaisia vieraita Suomesta, ja heidän kanssaan näimme enemmän Skotlantia kuin osasimme odottaakaan. Skotlanninvisiitti oli osalle vieraistamme ensimmäinen, joten halusimme näyttää parhaat puolet, no, kaikesta mitä Skotlannilla on tarjottavanaan. Kohteita…

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Loch Leven Castle

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 5 kuukautta sitten

Skotlannin syksy näytti ehdottomasti parastaan eilen sunnuntaina - auringossa +14 ja kevyttä pilveä, eli täydellinen retkipäivä. Kohteeksi valikoitui Loch Leven ja sen rannalla oleva pikkupaikka Kinross, joka itseasiassa kuuluu saman councilin alueeseen kuin Perth. Ja mitäs muuta sitä

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Etana matolla ja muita syksyn…

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 5 kuukautta sitten

Yhtenä aamuna viime viikolla sain ottaa tavallista pidemmän askeleen rappukäytävässä välttääkseni astumasta valtavan kokoisen musta etanan päälle, joka köllötteli ulko-oven edessä kokolattiamatolla. Ensiyllätyksestä toivuttuani muistin, että olen nähnyt etanan samassa paikassa…

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Viikon ruokaostokset

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 6 kuukautta sitten

Jokin aika sitten sain toivomuksen että bloggaisin arkisista jutuista Skotlannissa. No ehkä ihan tätä ei tarkoitettu, mutta tämän arkisemmaksi aihe ei oikein pääse. Olimme kerrankin syöneet jääkaapin siihen tilaan että siellä oli enää valo, ja ensi viikon työkuvioista johtuen…

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Työharjoittelusta opittua

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 6 kuukautta sitten

Tämä kirjoitus on muhinut jo pitkään, mutta nyt alkaa (vihdoin) olla aika hyvästellä työharjoittelu ja vetää yhteen mitä siitä jäi käteen. Päällimmäinen fiilis on huojennus. Selvisin siitä! Muistan nimittäin yhä viime syksyn harmauden ja arjen kiireen ekan työharjoittelun…

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Paluumuuttoblues

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 6 kuukautta sitten

Lupasin jakaa kuvia Suomesta, tässä tulee. Muita kuvia kamerassa ei oikein olekaan, arki on taas nielaissut kaiken ajan ja voimat tehdä muuta kuin nousta aamulla ja selviytyä päivästä. Työharjoittelua on jäljellä kolme viikkoa enää - kaikki kolme observaatiota on hyväksytysti takana…

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Hellepäivä farmilla

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 7 kuukautta sitten

Tämän vuoden minilomani Suomessa oli ja meni ja sää oli niin kaukana näiden tämän postauksen kuvista kuin olla ja voi. Tuuliset kuvat järven rannalta jaan seuraavassa kirjoituksessa, mutta nyt ihastellaan elokuun hellepäivää, jonka vietimme melkein kotikulmilla alle 15 minuutin…

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Oban

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 7 kuukautta sitten

Alunperin olimme ajatelleet olla Fort Williamissa kaksi yötä, mutta hotellinvarausnettisivu oli eri mieltä. Valitsimme umpimähkään paikan pienen ajomatkan päästä ja päädyimme toiseksi yöksi Obaniin. Ja mikä ihana pieni merenrantakaupunki se onkaan! Oban kuuluu Argyll Bute nimisen…

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Fort William vedestä ja ilmasta

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 7 kuukautta sitten

Tämän kesän road trippimme suuntautui länsirannikolle. Veri veti takaisin Fort Williamiin, josta olimme jouluna suhauttaneet vain ohi kotimatkalla Invernessistä. Loch Laggan ja hiekkaranta (!) matkan varrella. Laggan Dam, rakennettu 1934. Perillä Fort Williamissa heitimme tavarat hotellille…

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Heinäkuisia kuvia

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 8 kuukautta sitten

Silläkin uhalla, että tämä kuullostaa kliseiseltä kuin matkailumainos, tällaisena haluan muistaa heinäkuun Skotlannissa: Hattarapilvet tyynen joen yllä. Ilta-auringon pitkät varjot hiekkapolulla. Hiljainen peltomaisema vartin kävelyn päässä kotoa. Ei

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Still kickin'

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 8 kuukautta sitten

Työharjoittelu on tänään puolessa välissä. Välivaiheen raportti alkaa olla palautuskunnossa, ensimmäinen observaatio takana ja työkaverit ovat alkaneet tottua siihen ettei tästä suomalaisesta saa irti kunnollistsa small talkia. Kaikki hyvin siis. Rankkaa on, ei voi kieltää, ja…

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Rankka päivä

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 9 kuukautta sitten

Koulukaveri tekstasi eilen iltapäivällä minulle kysyen olenko kotomassa viettämässä lukupäivää (studyday). Vastasin, että en, vaan vietän 'itketään työkavereiden edessä, lähdetään ajoissa kotiin ja myöhästytään silti bussista ja junasta' -päivää. Se kuvaa aika hyvin…

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Dunkeld ja Birnam

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 9 kuukautta sitten

Tämän viikon tiistaille olin suunnitellut itselleni mukavan päivän. Tiedossa oli koulutusaamupäivä Dunkeldissa, ja koska se vaikutti mielenkiintoiselta pikkupaikalta luonnon helmassa, olin pyytänyt iltapäivän vapaaksi ja pakannut kameran mukaan. Aamu ei kuitenkaan alkanut lupaavasti.

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Työharjoittelun pyörteissä

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 9 kuukautta sitten

Arvasin kyllä että aika ja energia valokuvaamiseen ja bloggaamiseen käy vähiin kun viettää viikossa 13 tuntia julkisessa liikenteessä ja 35 tuntia työharjoittelussa. Kun kerroin arjen aikatauluistani työpaikalla, kollegat kommentoivat minun ja Kain olevan kuin 'passing ships in the night'

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Plean Country Park

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 10 kuukautta sitten

Tänä sunnuntaina annoimme pojille vaihtoehdoiksi valita: luontoon vai vanhojen autojen näyttelytapahtumaan. Isompi halusi luontoon, ja pienemmän pää kääntyi samalle kannalle nopsasti heti kun eväistä oli puhe. Kohteeksi valitsin Stirlingin polkukarttaa tutkailtuani Pleanin puistoalueen,

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Onnea on ...

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 10 kuukautta sitten

... baltialais-slaavilaisesta marketista löytynyt puolalainen ruisleipä, ... auringonpaiste, lämpö ja kukkivat puut, ... kesän ekat ulkojäätelöt, ... ja viikonlopuksi hiljentynyt raksa meidän olkkarin ikkunan alla. Ja hetken aikaa voin palautua ekasta kiireisestä työharjoitteluviikosta,

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Äänestäjän ääni

Neljä tuulta Skotlannissa
Julkaistu 10 kuukautta sitten

Tänään oli äänestyspäivä Skotlannissa ja pääsimme taas näkemään ja kokemaan uutta.Sakon uhalla äänestysrekisteriin liittyminenkantoi hedelmää, kun postiluukusta kolahti jokin aika sitten äänestyslaput, tai oikeastaan -kortit, joissa ilmoitettiin meidän olevan äänioikeutettuja…

  • 2823
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}