Kaunis ja yksinkertainen.

Monen muuton aiheuttaman tavara-ahdistuksen aiheuttama pyrkimys yksinkertaisempaan, minimalistisempaan ja laadukkaampaan elämään. Karsintaa, laadun etsintää ja käsin tekemistä.

Postaukset
{{ averageValue }} / {{ maxValue | number }}

Valkoisen mekon asustaminen

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 2 vuotta sitten

Vaatekaapistani löytyy tällä hetkellä yksi hupsuke yli muiden. Valkoinen mekko, jota asustan lähes aina jollain lisukkeella. Mekko, joka pääsee pois kaapista keskimäärin kolmesti vuodessa: puolivirallisina sukulointireissuilla ja merkkipäivinä. Mekon paras puoli on sen valkoisuus.

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Syksy ja villalankojen kutsu

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 2 vuotta sitten

Käydessäni läpi tavaroitani kaivoin esille villalankavarastoni. Yksi kerrallaan otin erivärisiä ja erikuituisia lankoja käsiini ja mietin miksi pienet ja suuremmat kerät olisivat jossain vaiheessa muuttumassa. Kuinka paljon vaatevalikoimani voisi muuttua lämpimämmäksi ja vähemmän…

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Tavaroiden karsiminen

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 2 vuotta sitten

Tavaroista eroon hankkiutuminen on välillä täyttä tuskaa. Muutamia kikkakolmosia tavara-ahdistuksen helpottamiseksi ja prosessin vauhdittamiseksi.1. Ennen siistimisprosessia: Tee selkeä visio ideaalitilanteesta. Jos visiossasi kaikki omistamasi on kasassa varaston nurkassa odottamassa hamaata…

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Miksi vaatteita kannattaa huoltaa

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 2 vuotta sitten

Vaatteiden huoltoon on kaksi tärkeää syytä: tavaran arvostus ja pidempi käyttöikä.Viime aikoina olen käyttänyt enevissä määrin aikaa vaatteiden ja asusteiden huoltoon.Tuntuu, että koko ajan vaatteita, joista irtoaa nappi tai vetoketjun ommel petti, tupsahtelee lisää.Pikkuvikoja.Silti…

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Nahkavöiden rasvaus

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 2 vuotta sitten

Kenkien aiheuttaman järkytyksen jälkeen päätin taas pitkästä aikaa käydä läpi vähän muitakin nahkavermeitä. Vyöt alkoivat jo ollakin hieman kuivahtaneen oloisia.Ei kuin nahkarasvapurkki käteen ja rasvaamaan. Nahan väri muuttui heti tummemmaksi, ja tuntui että vyöt oikein imivät…

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 2 vuotta sitten

Joskus lempivaatteita kohtaa sellainen katastrofi, että tekisi mieli itkeä. Kuten näitä lempikenkiäni. Eräänä päivänä huomaan, että kengät ovat yltäpäältä homeessa.Kengät olivat olleet talvehtimassa jonkin aikaa, mutta luulin ettei kenkähyllyssä moista tragediaa pääsisi…

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Ole oma putkimiehesi

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 3 vuotta sitten

Fix it yourself -taidot kunniaan!Mikään ei tunnu paremmalta kuin selviytyä jostain josta ei uskonut selviytyvänsä.Korjasin epäkuntoon menneen vessamme ilman apuvoimia, työkaluja tai erikoisosaamista, vaikka aluksi luulinkin joutuvani kutsumaan jonkinmoisen putkimiehen hätiin.Varoitus:

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Nukkavieruus kuriin

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 3 vuotta sitten

Täydellinen villapaita antaa odotella itseään, syynä lähinnä oma nirsous ja haaveiluun jämähtäneisyys. Sillä aikaa korjasin ja huolsin talvivaatteeni taas säilöön muutamaksi kuukaudeksi. Olen vasta muutaman vuoden korjannut lähes kaikki vuodenaikaan sopimattomat vaatteni pois…

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Valmis villapaita -- mutta kuinkas…

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 3 vuotta sitten

Pehmeää, muhkeaa ja ihanan tuntuista lankaa. Unelma villapaidasta, joka on 100% muovitonta, laadukasta materiaalia ja omiin mittoihin tehty.Paksun langan neulomisessa on aivan oma viehätyksensä. Ei tarvitse kuin hetki kilistellä puikkoja ja valmista syntyy. Ihan muutamassa hetkessä olin…

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Pehmeyden uusi ulottuvuus

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 3 vuotta sitten

Futonilla nukkumisen hyvien puolien vastapainoksi yksi huono puoli on siinä, että ohut futonpatja ei ole kovin ideaali kyljellään nukkujalle.Vaikka sänkytilanne on meillä ollut jo pitkän aikaa parempi kuin edellisessä sängynkorvikepostauksessa, on siippa jo jonkin aikaa hienovaraisesti…

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Oletko alennusmyyntistrategian…

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 3 vuotta sitten

Lankeatko usein alennusmyyntien harhakuvaan edullisesta löydöstä?Se on laskelmoitu harha ajattelussa, ja markkinointimiehet osaavat käyttää sitä hyödykseen paremmin kuin ajattelisi. Alennusstrategiassa ratkaisevaa ei ole hinta, jonka asiakas tuotteesta lopulta maksaa, vaan hinta, jonka…

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Kenkien plankkaamisen…

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 3 vuotta sitten

Kun pölyiset ja likaantuneet kengät saa puhtaiksti ja kiiltäviksi, tuntuu että mielikin puhdistuu.Miten se aina on niin vaikeaa saada joitain perushuoltotoimenpiteitä tehtyä, vaikka tietäisikin että jälkeenpäin on vain rauhallisempi ja tyynempi olo ja katseenkestävämmät kengät. Tai…

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Keväisen vapaapäivän retki…

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 3 vuotta sitten

Voimakas ja lämmin auringonpaiste, vapaapäivä ilman sovittuja menoja...Miljoona projektia tietenkin odottaa kotona tekijäänsä, eikä kotitöistäkään koskaan tule valmista. Olen pikkuhiljaa oppinut päästämään irti täydellisyyden tavoittelusta ja muusta elämää kuormittavasta…

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Kelsitakista karvalakiksi

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 3 vuotta sitten

Viime talvinen karvalakki-innostus ei osoita hiipumisen merkkejä.Muille tehtyjen hattujen jälkeen huusi oma pääni myös peittävää ja lämmintä päälleen. Aiemmin omistamani akryylineulepipo sai lähteä karvalakin tieltä.Vasta pahimman silppuamisvaiheen hellittäessä tajusin, että

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Kylmän karttamista ja edistyvä

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 3 vuotta sitten

Pikku hiljaa olen alkanut kyllästyä palelemiseen, minkä johdosta puikot ovat alkaneet heilua.Aikani mallia ja silmukkamääriä pähkäiltyäni ja laskeskeltuani sain luoduksi silmukat kaulan ympärille ja aloitettua prosessin. Tavoitteena on varsin yksinkertainen malli - ihan perus T-muotoinen…

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Hometta vaatteissa ja kuinka siitä

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 3 vuotta sitten

Nyt paljastui kestävien, muokkautuvien, monikäyttöisten ja ihanien nahkavaatteiden nurja puoli! Vaatesäilytyksestä tavaraa tonkiessa tuli vastaan ikävä yllätys. Nahkatakki ja nahkahanskat olivat alkaneet kasvaa hometta.Koskaan aiemmin vastaavaa ei ole tapahtunut, ja mietin aluksi…

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Työvaatteiden luottokombinaatio

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 3 vuotta sitten

Viime aikoina työpäivän asupiristeenä on usein ollut seuraavanlainen kombinaatio:Kuin oikeissakin mallipiirroksissa, ei mittasuhteiden ole tarkoituskaan olla realistisia.Hupaisin fiilis tulee siitä, kun juuri yksikään vaate ei ole aivan uusimman muotivirtauksen mukainen. Etenkin…

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

6 vaatteen vaatekaappi

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 3 vuotta sitten

Mitä jos vaatekaapin sisältö koostuisi vain kuudesta vaatekappaleesta?Yksinkertaistaminen vaatteiden puolella on päässyt jo sen verran hyvään vauhtiin, että vaatteiden määrä alkaa lähestyä optimia. Vai onko näin?Ajatusleikkinä pallottelin mahdollisuutta, tulisinko toimeen vain…

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Puvunmuokkausta②: Istuvammat…

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 3 vuotta sitten

Jatkona edelliseen puvunmuokkauspostaukseeni vinkki, jolla roikkuvia housuja voi helposti parantaa. Monimutkaisempia tapoja on tietenkin monia, ja tämä on kenties yksinkertaisen ja vähiten vaivaa vaativa tapa lähestyä ongelmaa.Samoin kuin puvuntakin kohdalla, myös housuissa paljastui muutama…

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Vuosi 2014 vaatehankintoina

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 3 vuotta sitten

Pitsikirjan blogin pitäjä Rinna sai minut innostumaan vaatebudjetoinnista viime vuoden alussa.Budjetin suuruudesta tai sen laatimisesta minulla ei ollut hajuakaan, mutta aloin Rinnan innoittamana tammikuussa pitää kirjaa vaatehankinnoistani. Kirjasin jokaisen vaateostoksen kännykkäni…

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Vaatetussuunnitelma vuodelle 2015

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 3 vuotta sitten

Jälkeenpäin tarkastellessa viime vuoden vaatebudjetti asettui alle 300 euroon. Tämän vuoden vaatetussuunitelmaa ja budjettia miettiessä en tällä hetkellä näe syytä budjetin tarkoituksenmukaiselle kasvattamiselle, mutten myöskään pakonomaiselle rajoittamiselle.SilmäilylistaSeuraavan…

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Puvunmuokkausta①: Sutjakkaampi…

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 3 vuotta sitten

Täydellistä pukua etsiessä muutamia vinkkejä jo olemassa olevan puvun istuvuuden parantamiseen.Puku, toisin sanoen samasta kankaasta ommellut bleiseri ja housut, ovat siistin vaatekaapin peruskiviä. Vaikka osia käyttäisi ennen kaikkea erikseen, on äärimmäisen tärkeää että tarvittaessa…

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Vapaalla rennommin

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 3 vuotta sitten

Koska käytän töissäni pääasiassa vain asiallisia, konservatiivisia ja siistejä vaatteita, tekee vapaalla hyvää päästä tiukkapipoisuudesta irti.Lyhyitä hameenhelmoja, homssuisuutta, rentoutta ja mukavuutta…Viime aikoina parhaat fiilikset on saanut aikaan tämä yhdistelmä.Ei mitään…

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Pieniä, yksinkertaisia iloja

Kaunis ja yksinkertainen.
Julkaistu 3 vuotta sitten

Tärkeintä elämässä on tehdä sitä mistä nauttii. Jotta tärkeille asioille jää aikaa, täytyy ajankäyttölle, aikatauluille ja jatkuville sovituille menoille tehdä jotain. Aikaa syöviä, epämieluisia asioita pitää karsia.Tällä hetkellä nautin erityisesti:* hitaan aamiaisen…

  • 2329
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}