Illuusia Ihmemaassa

lluusia Ihmemaassa kertoo rakkaudesta käsitöihin, keijuihin ja kissoihin.

Postaukset
{{ averageValue }} / {{ maxValue | number }}

Tanssitaanko polkkaa, vai purraanko…

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Viime aikoina on tehnyt mieli neuloa kaikkia ihania raita- ja pätkävärjättyjä lankoja. Niinpä tämä lankakaapissa jemmassa ollut Seiskaveikan Polkkakin pääsi puikoille, ja siitä syntyi perussukat ihan itselleni, sillä pianhan alkaa jo villasukkakausi! Näitä sukkia kuvatessa iski…

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Peruspipo Novita Lehto -langasta

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Olimme jokin aika sitten poikaystäväni kanssa ruokaostoksilla Prismassa, kun lankahyllyn kohdalla hän nappasi hyllystä käteensä poistohintaan olevaa Novitan Lehto -lankaa, ja pyysi minua neulomaan siitä itselleen pipon. Enhän minä tietenkään voinut kieltäytyä, joten lanka lähti…

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Maukas Marianne-juustokakku

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Aina pari kertaa vuodessa päädyn leipomaan jotakin, useimmiten joko hyydyke- tai juustokakkuja. En ole koskaan ennen leiponut suklaista kakkua, joten tällä kertaa päätin pyöräyttää tällaisen ihanan Marianne-juustokakun. Resepti on alun perin K-ruoka -sivustolta, mutta tein siihen…

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Vihreääkin vihreämmät…

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Halusin ruskeiden sammareiden kanssa käytettäväksi jotkut kivan väriset piirakkasukat. Lankakaappia penkoessa löytyikin sitten tällainen vihreä kerä Novitan Seiskaveikkaa, ja siitähän ne piirakat sitten syntyivät. Ohje piirakkasukkiin löytyytäältä. Ainoana poikkeuksena loin…

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Siellä on koti ja siellä on…

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Kissani ovat viime aikoina tykästynyt nukkumaan kaiken maailman koreissa. Ikeasta ostettu päreistä tehty kori oli jo parissa viikossa nukuttu rikki, joten jotakin piti keksiä sen tilalle. Niinpä ajattelinkin ommella kissoilleni uuden pesän. Kankaaksi valikoitui sama Ikean kissakuvioinen…

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Mummun villasukat

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Mummuni on aina ollut jokseenkin huono neulomaan villasukkia. Päädyinkin sitten pyynnöstä neulomaan mummulle villasukkia. "Jotain sinistä" oli toive, ja kaapista puikoille päätyi vanhaa tuttua Novitan 7 Veljestä Raita -lankaa, tällä kertaa värinä Meri (831). Langan olen ostanut…

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Hankalia päätöksiä

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Kun kissakaksoseni, Pietu ja Petja muuttivat luokseni kaksi vuotta sitten kodista, johon ne olivat päätyneet ennen luovutusikää, ja jossa niihin oli kuukaudessa kyllästytty, vannoin, että pojat saavat elää koko loppuelämänsä kanssani. Samaa vannoin myös, kun kissalauma lisääntyi…

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Vähiin käy, ennen kuin loppuu...

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Tilasin jokin aika sitten Lankamaailman valikoimiin uutuutena tulleita Akvarelli-Ville ja Raita-Ville -sukkalankoja muutaman kerän kokeiluun, kun olivat niin hyvässä tarjouksessa. Eräänä iltana kaveri sitten viestitteli, ja pyysi luokseen neulomaan, ja nappasin mukaani kerän vihreää

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Väyh, sanoo dinoraususvaavi!

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Bloggaajaystäväni,Pakkoneulootikko Heltsu, on jo hyvän tovin odottanut esikoispoikansa syntymää. Täälläkin odotetaan ihan malttamattomana sitä päivää, kun Heltsun poika päättää viimeinkin syntyä, ja venailua helpottamaan ompelin vauvadinon, joka pääsee pian seikkailemaan…

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Olen oman elämäni tukkajumala!

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Kuten useimmat lukijat ovat varmaan huomanneet, minulla on nykyisin rastat, tuttavallisemmin sanottuna takut. Ajattelin nyt tehdä näistä pienen blogipostauksen sen kunniaksi, että ompelin viimeyönä lisää pidennyksiä päähäni. Takkutukka olen ollut tammikuusta saakka. Sitä ennen minulla…

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Kesäfiilis

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Viime aikoina kamera on ollut mukana melkein kaikkialla, minne olen mennyt, ja muistikortille on ikuistunut monenmonta kesäistä kuvaa. Ajattelin jakaa niistä omat suosikkini kanssanne, ihan vaan kesälomien alun kunniaksi. Mikä kuvista on sinun

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Miksei myös tiskirätti voisi olla…

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Sen jälkeen, kun kokeilin ensimmäistä kertaa virkata tiskirätin, en ole oikein muuta pariin päivään tehnytkään. Koukku on suhissut oikein kunnolla, ja tiskirättejä on valmistunut useampi kappale, kaikki eri ohjeilla, koska pitäähän sitä uusia juttuja päästä kokeilemaan! Lankana…

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Harjoituskappale

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Olen aina ollut virkkaamisen suhteen melkoinen tunari. Varsinkin virkkausohjeet ovat vaikuttaneet silkalta heprealta. Päätin kuitenkin, että tänä kesänä opettelen uusia asioita pelkäämättä epäonnistumista, joten tartuin virkkuukoukkuun ja lankaan, kaivoin esiinkuvallisen ohjeen…

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Hurahdin ryijyihin!

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Kuopioon on jokin aika sitten avannut aivan ihana käsityöliike, Kässäkerho Pom Pom, joka aivan ihanien lankojen myynnin ohella järjestää myös käsityökursseja. Minulle tarjoutui mahdollisuus päästä ilmaiseksi Pom Pomin Ryijyhurahdus -kurssille, ja niinhän siinä kävi, että hurahdin…

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Bambunpehmeää postia

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Lankamaailmasta tupsahti tänään minulle paketti, jonka olin tilannut jokin aika sitten. Oikeastihan tuo paketti oli haettavissa jo tiistaina, mutta tänään vasta sain aikaiseksi hakea sen, kun kävin kaupungilla. Paketista paljastui aivan iiiiiihania puuvillabambulankoja. Arvatkaa vaan, kuka…

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Peruspertsa goes sateenkaari!

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Itselläni ei ole yhtäkään paria itse neulomiani perussukkia, vaikka kaiken maailman pintaneulekuvioituja villasukkia löytyykin. Eikä sukkalaatikostani löydy vielä yksiäkään sateenkaarenvärisiä villasukkia! Nämä kaksi suurta epäkohtaa korjaantuivat kertaheitolla, kun neuloin Regian…

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Raitoja villasukissa & veikeä

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Neuloin kumppanilleni kiitoksena muuttoavusta villasukat, joiden väreistä minulle tulee ihan mieleen aurinkoiset kesäpäivät järven rannalla. Oi, olisipa ulkona pikkaisen lämpimämpää, niin pääsisi oleilemaan rannalle auringonpaisteeseen! Villasukat on neulottu helppoa Ukko-sukkien…

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Kettupenaali

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Kumppanini pyysi minua ompelemaan itselleen penaalin, ja minähän aivan innoissani hurauttelin tällaisen! Kankaat on valikoitu kaapistani, sillä kangaskaupat eivät olleet enää lauantai-iltana auki, mutta hyvin kuulemma kelpasi kettukuviokin! Penaaliin käytetty kettukangas on puuvilla-pellava…

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Olgan pitsisen tiskiliina + OHJE!

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Tämä pirteän pinkki tiskiliina on neulottu Novitan Cotton Bamboo -langasta, joka on sekoite puuvillaa ja bambua. Vastaava tiskirätin neulomiseen kelpaava bambusekoitelanka on esimerkiksi Hjertegarnin valmistama Bommix Bamboo. Rättien pitsineuleen mallikerta on sovellettu perinteisistä,

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Pientä ja pinkkiä

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Ystäväni odottaa ensimmäistä lastaan, joten mikäpä olisikaan parempi syy tarttua puikkoihin, ja neuloa tulevalle pienokaiselle lämmintä ylle! Ensimmäisenä projektina syntyivät nämä suloisetLise-Loten sukat. Langaksi valikoituiSilimukointia-bloginPirittan värjäämää ja minulle…

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

*** YHTEISTYÖPOSTAUS ***

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Almandiiniltalähetettiin minulle kiitoksena näkyvyydestä blogissani paketillinen aivan ihania japanilaisia puuvilla- ja pellavakankaita. Tutustuin kyseiseen kangaskauppaan Turun Kädentaitomessuilla, kun ostin heiltä muutaman tilkun verran kankaita. Kaupan kangasvalikoima on ihanan pirteä ja…

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Kuopijoon käy tie!

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Kuten jotkut teistä, varsinkin ne, joiden kanssa olen tekemisissä myös blogimaailman ulkopuolella, ovat kuulleet, olen muuttamassa pois Turusta kuunvaihteessa. Uusi kotini sijaitsee aivan eri puolella maatamme – nimittäin Kuopiossa! Avaimet uuteen asuntooni saan huomenissa, jolloin pääsen…

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Ompeluflow virtaa...

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Saavutettuani eilen hyvän ompeluflown reppua ommellessani, päätin vielä saman tien surautella ja hurautella ompelukoneella säilytyspussukan aurinkolaseilleni. Ihan peruspussukan mallista en siitä halunnut, joten yksi kulma sai luvan olla pyöreä! Nyt kulkee arskat naarmuttumatta mukana!

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}

Reppu selkään ja retkelle!

Illuusia Ihmemaassa
Julkaistu vuosi sitten

Pian tulee kesä, ja kesän seikkailuissa tarvitaan tietenkin reppua! Vanha, hyvin palvellut Kånken -reppuni oli jo auttamattoman kulahtanut, joten päädyin ompelemaan sille korvaajan. Repun osien mitat ja ompeluohje löytyi Villa Villa -blogista. Päälikangas on ostettu Ikeasta, vuorikankaana…

  • 6172
  • 4
  • {{ numLikes || 9 }}