Hyviä sanoja

Kirjallisuuteen painottuva blogi, jonka ruuhkavuotinen kirjoittaja koettaa hankkia (kulttuuri)elämän(sä takaisin) vauvavuoden jälkeen.

Postaukset
{{ averageValue }} / {{ maxValue | number }}

Maratoonari

Hyviä sanoja
Julkaistu 2 päivää sitten

Jaahas, kyllä se nyt on niin, että taidan ensimmäistä kertaa ikinä osallistua lukumaratoniin. Koska kotona lukurauhan kanssa on vähän niin ja näin, päätin tehdä huolelliset alkuvalmistelut: otin naapurikaupungista Airbnb-kämpän ja lastasin sen jääkaapin täyteen ruokaa. (Olin…

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Keväästä kesään

Hyviä sanoja
Julkaistu 2 päivää sitten

Kevääni oli kovin alavireinen, ja lukeminen jäi hieman sivuun. Liian usein iltaisin olin liian väsynyt keskittymään mihinkään, toisinaan taas lukeminen onnistui, mutta ajatusten kokoaminen kirjoitusta varten osoittautui ylivoimaiseksi. Olen kyllä lueskellut kaikenlaista. Ahmaisin Saara…

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

Hyviä sanoja
Julkaistu 4 kuukautta sitten

Ensimmäinen #hyllynlämmittäjä uunista ulos! Outo tapaus kohdallani tämä Saara Turusen Rakkaudenhirviö. Sain romaanin lahjaksi aika tuoreeltaan vuonna 2015. Olen ollut siitä nämä vuodet innoissani ja ajatellut aina, että luen sen seuraavaksi, mutta niinpähän vain se on pinossa pysynyt.

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Oh god I miss Sonic Youth

Hyviä sanoja
Julkaistu 4 kuukautta sitten

Vuoden 2018 ensimmäinen luettu kirja oli kuunneltu kirja: Sonic Youthin basisti-kitaristi-laulaja Kim Gordonin muistelmateos Girl in a Band, jonka kuuntelin Gordonin itsensä lukemana äänikirjana. Äänikirja olikin hyvä valinta, sillä Gordonin tumma ja pehmeä, mutta samalla rosoinen ääni…

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Lukuvuoden loppu

Hyviä sanoja
Julkaistu 5 kuukautta sitten

Vanhaa vuotta on reilu tunti jäljellä, kädessä on lasi kuohuvaa ja lapsi saatu nukkumaan – on siis aika pikaisen lukuvuoden summauksen. Helmetin lasten lukuhaaste tuli suoritettua, aikuisten versio jäi noin lukemaan 33/50. Aiempina vuosina olen käyttänyt yhtä teosta useammissa…

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Lasten ja nuorten Helmet-lukuhaaste…

Hyviä sanoja
Julkaistu 6 kuukautta sitten

Haastelista ja lukukaveri Helmet-kirjastojen suositun aikuisten lukuhaasteen rinnalla oli tänä vuonna lasten ja nuorten lukuhaaste, jossa haastekohtia oli 50:n sijaan 25. Kun oma lapsi on neljä ja lukee / hänelle luetaan vielä pääasiassa kuvakirjoja, ei 25 kohdan lukuhaaste vaikuttanut…

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Tosikko kirjabloggaaja luki chick…

Hyviä sanoja
Julkaistu 6 kuukautta sitten

En olisi ikipäivänä tarttunut Lori Nelson Spielmanin Kymmenen unelmaani -romaaniin, ellen olisi saanut sitä lahjaksi. (Jälleen yhdeksi) syntymäpäivälahjaksi, saanen lisätä, koska ikää minulla jo on ja lahjanantaja on (kenties ainakin omasta mielestään) huumormiehiä: Kirja päätyi…

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Ihminen ja saari

Hyviä sanoja
Julkaistu 6 kuukautta sitten

Mutta miksi meille on annettu sydämet jotka kurottuvat yli aikojen ja paikkojen? Runoilijana ja kääntäjänä tunnettu Marianna Kurtto on löytänyt esikoisromaanilleen Tristania aivan fantastisen miljöön: maailman syrjäisimmän asutun saaren Tristan da Cunhan keskellä Atlanttia. Kirja…

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Helsingin kirjamessut 2017 –

Hyviä sanoja
Julkaistu 7 kuukautta sitten

Osallistuin kirjamessuille kaikkina neljänä päivänä, ja tänään maanantaina töissä tuntui kyllä siltä, että pieni toipumisloma olisi ollut tarpeen. Messupäiviin mahtui suunnitelmani mukaan useita kiinnostavia keskusteluja ja bloggaajille järjestettyjä tapahtumia, mutta ennen kaikkea…

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Helsingin kirjamessut 2017:

Hyviä sanoja
Julkaistu 8 kuukautta sitten

Jaahas, se olis kuulkaas jälleen Helsingin kirjamessujen aika! Arvon kirjamessuille kaksi päivälippua, jotka saa käyttää haluamanaan ajankohtana. Osallistu kommentoimalla tätä postausta. Kommentointi vaatii sähköpostiosoitteen jättämistä, mutta osoitetta ei julkaista. Jätäthän…

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Tyttö ja poro

Hyviä sanoja
Julkaistu 8 kuukautta sitten

Tänään on vietetty kansainvälistä tyttöjen päivää. Vaikka näiden sukupuoleen sidottujen päivien vietto herättää minussa vähän kaikenlaisia ajatuksia, ei siitä ole tietenkään kahta sanaa, etteikö sukupuolten välisen tasa-arvon eteen olisi paljon työtä tehtävänä,

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Piipahdus Turun kirjamessuille…

Hyviä sanoja
Julkaistu 8 kuukautta sitten

Turun kirjamessuille tuli lähdettyä ex tempore -meiningillä: lähtöpäätös tehtiin torstaiaamuna, kun koko perhe oli ensimmäistä kertaa kuukauteen yhtä aikaa flunssattomassa tilassa. Näin messupiipahduksen jälkeisenä sunnuntaina tuo terve olotila on jälleen kuin muisto vain, mutta…

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

O niin kuin overkill

Hyviä sanoja
Julkaistu 8 kuukautta sitten

“Ihmisen elämä on erittäin kompleksinen, informaatiointensiivinen ilmiö, joka vaatii fysikaalisella tasolla avautuakseen runsaasti tietoa.” Miki Liukkosen romaani O on huikea maailmanselitys ja länsimaisen yhteiskunnan sairauskertomus, jossa jotakuinkin jokaisella henkilöllä on…

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Tiina Lifländer: Kolme syytä

Hyviä sanoja
Julkaistu 10 kuukautta sitten

Tiina Lifländerin esikoisromaani Kolme syytä elää julkaistiin vuosi sitten. Se jäi mielestäni turhan vähälle huomiolle, onhan kyseessä kirjoittaja, jolla on jo debyytissään hyvin vahva oma ääni. Kolme syytä elää on kypsä, kielellisesti hiottu ja ajatuksellisesti kirkas teos.

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Kepeästi keski-iästä

Hyviä sanoja
Julkaistu 10 kuukautta sitten

Kirjojen kansi- ja muut kynnystekstit ohjaavat lukiessa tulkintojani liiankin kanssa. Joten kun esikoiskirjailija Jussi Huhtalan Ukkosenjohdatin-romaanin kansiliepeessä kerrotaan teoksen kumisevan “Nick Hornbyn, David Nichollsin ja Woody Allenin hengessä”, on minun vaikea lukea sitä muutoin…

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Kun sanat eivät auta

Hyviä sanoja
Julkaistu 11 kuukautta sitten

Kuva: Like.fi Linda Boström Knausgårdin Tervetuloa Amerikkaan on julma ja kaunis proosateos. Se kertoo 11-vuotiaan Ellen-tytön näkökulmasta, millaista on, kun isä on ensin hirviö ja sitten kuollut, veli etäinen, uhkaava hahmo ja äiti puolestaan elää maailmoissa, joissa kaikki on aina…

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Tyylikästä kamaridraamaa

Hyviä sanoja
Julkaistu vuosi sitten

Päätin jo viime syksyn kirjamessuilla hommata käsiini Helmi Kekkosen Vieraat-romaanin, mutta kirjaston pitkien varausjonojen vuoksi (joita epäilemättä pidensi Hesarin ja Imagen juttujen tuoma myönteinen näkyvyys), sain kirjan käsiini vasta nyt. Olen pitkään ollut Kekkosen…

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Puoskareiden kertomuksia

Hyviä sanoja
Julkaistu vuosi sitten

Onpa valtavan hienoa saada YUP:n tarina kirjankansien väliin! Törmäsin YUP:n musiikkiin ensimmäistä kertaa joko loppuvuodesta 1990 tai alkuvuodesta 1991, hieman ennen Huuda harkiten -levyä. Syynä varhaiseen kohtaamiseen oli ennemminkin vaikutteille altis ikäni ja maantieteellinen sijaintini…

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Oton elämät

Hyviä sanoja
Julkaistu vuosi sitten

Claes Anderssonin romaanien Oton elämä (2011) ja Hiljaiseloa Meilahdessa (2016) päähenkilö on Otto, kovin paljon Anderssonia itseään muistuttava vanha herra, joka on ehtinyt elämässään tehdä uraa valtakunnanpoliitikkona, kirjailijana, lääkärinä ja jazzpianistina. Hän tarkastelee…

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Flunssakauden kirjat – osa 2

Hyviä sanoja
Julkaistu vuosi sitten

Sairastin vuoden 2017 aluksi elämäni ensimmäisen influenssan – rokotteesta huolimatta, kiitos vain – enkä suosittele kokemusta kenellekään. Viikko vuoteenomana voisi ideaalimaailmassa merkitä pinoa luettuja kirjoja, mutta nyt oli muun muassa pää niin saaplarin kipeä, ettei silmiä

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Mäkelä muistelee

Hyviä sanoja
Julkaistu vuosi sitten

Kerrottakoon aluksi, etten ole oikein perinteisten elämäkertojen ja muistelmien lukija, omaelämäkertojen varsinkaan. Problematisoin aina liikaa sitä, mitä kirjoittaja jättää kertomatta ja miksi: teokset, jotka eksplisiittisesti korostavat “tosien” tapahtumien väistämätöntä

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Outolasta päivää!

Hyviä sanoja
Julkaistu vuosi sitten

Lapsi täytti kesällä kolme vuotta, enkä ollut lainkaan osannut ajatella hänen olevan jo Tatu ja Patu -iässä. Kunnes mummonsa sitten puolivahingossa lainasi kirjastosta Tatun ja Patun Suomen, ja lapsi ihastui ikihyviksi. Aikuisellekin kirjat ovat olleet verratonta vaihtelua yksitoikkoiseen…

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Flunssakauden kirjat – osa 1

Hyviä sanoja
Julkaistu vuosi sitten

Hohhoh. Kenenkähän kuningasidea oli laittaa pystyyn kirjablogi elämäntilanteessa, jossa ei ehdi lukea tai kirjoittaa – ja silloinkin kun ehtii, on pää niin univajeen tylsistyttämä, ettei tahdo ymmärtää sanoja ja niiden merkityksiä? Joulukuu on jälleen mennyt sairastellessa.

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}

Antautua, lähestyä

Hyviä sanoja
Julkaistu vuosi sitten

En voi ymmärtää, miksi en ole lukenut Anja Snellmania yli kahteenkymmeneen vuoteen. Tai jos ollaan ihan tarkkoja, en ole oikeastaan koskaan lukenut Anja Snellmania, sillä tuotannon alkupään teokset on kirjoitettu Anja Kauranen -nimellä. Sonja O:t ja Kultasuut ja vielä Pelon maantiedekin…

  • 2745
  • 1
  • {{ numLikes || 0 }}