Friolandia

Kaksikielistä arkea, matkailua, valokuvausta, retkeilyä, sisustusta, mammajuttuja ja pohdintoja elämästä Suomessa paluumuuton jälkeen.

Postaukset
{{ averageValue }} / {{ maxValue | number }}

Limbo

Friolandia
Julkaistu 6 päivää sitten

Heinäkuisen ultrajuoksun jälkeen blogille on käynyt vähän samoin kuin omalle elämälleni. Olen vähän kuin huomaamattani vajonnut jonkinlaiseen välitilaan eri vaihtoehtojen välillä. Tavoitteeni ovat sen verran häilyviä ja muista riippuvia, että olen kaivannut juurikin tuon…

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Juoksin 55 km ja itkin - NUTS…

Friolandia
Julkaistu 2 kuukautta sitten

Todellisuudessa matka oli kai 56,3 km ja sen varrelta löytyi vertikaalista nousua yhteensä 1640m. Oli kiviä, mutaa, juuria, pitkospuita, puroja, märkää, risukkoa, vesisadetta, tuulta, porottavaa aurinkoa ja jopa lunta, mutta ennen kaikkea niin kauniita maisemia, että oli vaikea keskittyä

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Make hay while the sun shines

Friolandia
Julkaistu 4 kuukautta sitten

Olin aikeissa kirjoittaa otsikoksi "Tuli perseen alla", kunnes tajusin että liika on liikaa. Ei enää ahteria otsikkoon vähään aikaan. Tuo olisi kuitenkin sopinut paremmin kuin hyvin viime aikojen tunnelmaan, sillä elämä on ollut niin täynnä asioita, että vapaahetket on tullut vietettyä

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Liiku t. perse

Friolandia
Julkaistu 5 kuukautta sitten

Eräs päivä tässä takaperin silmääni osui jonkun tuttuni Instagram Stories-videon taka-alalla seinälle kiinnitetty taulu, jossa luki "LIIKU! T. PERSE". Tuo toivomus jäi tahtomattani kuin joku tarttuva biisi soimaan reapeatillä mielessäni. Liiku t. perse, liiku t. perse... Minä en ole…

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Irti kaikesta tyhjiössä! (+ Float…

Friolandia
Julkaistu 5 kuukautta sitten

Stressaako? Onko lihakset jumissa, nuppi kireällä? Tekisikö mieli pudottaa luuri vessanpönttöön ja kaivautua koko päiväksi peiton alle piiloon? Olisi jumi sitten henkinen tai fyysinen, nyt olisi oiva mahdollisuus päästä kokeilemaan totaalista irrottautumista kipuamalla tyhjiöön!

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Sipoonkorpi trail - Ensimmäiset…

Friolandia
Julkaistu 5 kuukautta sitten

Eilen se sitten koitti! Aika testata onko minusta juoksemaan kilpaa poluilla. Matkaksi olin valinnut 10 kilometrin lenkin, jottei vain menisi överiksi heti alkuun. Kympin lenkki nyt on vaan kympin lenkki, eikä sen juoksemisessa ole minulle sinänsä mitään uutta. Silti kilpailut on aina…

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Missä kulkee se raja?

Friolandia
Julkaistu 5 kuukautta sitten

Strength doesn't come from what you CAN do. It comes from overcoming the things you once thought you COULDN'T DO. -Rikki Rogers Viime viikkoina olen törmännyt lukemattomia kertoja teksteihin, blogeihin, statuksiin, mainoksiin ym, jotka kaikki viittaavat jollakin tapaa samaan asiaan kuin oma…

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Miksi maksaisin siitä että voin…

Friolandia
Julkaistu 6 kuukautta sitten

Tiedättekös, vaikka olen onnistunut pääsemään urheiluhulluudessani niin pitkälle, että aion lähteä keskellä kesää, ainoana lomaviikkonani Lappiin asti juoksemaan 55 km tunturimaastoon, maksaen siitä aika ison hinnan ottaen huomioon osallistumismaksun lisäksi matkat, yöpymiset ja…

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Ilmaista terapiaa koko kropalle

Friolandia
Julkaistu 6 kuukautta sitten

Hyppäisitkö jäiseen järveen? Ennen kuin kesä jo ehtii tulla, ajattelin kiireen vilkkaa kertoa teille vielä parista jutusta, jotka toivat hirmuisesti uutta virtaa lopputalveeni. Yksi niistä oli avantouinti. Olen ollut tietoinen avantouinnin mahdollisista hyödyistä jo niin kauan kuin…

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Lately...

Friolandia
Julkaistu 6 kuukautta sitten

Follow my blog with Bloglovin Aikamoista menoa on ollut täynnä viimeiset viikot. Päässäni muhii yhtä jos toista kirjoitettavaa, mutta niin vain on todettava iltaisin, että kunnon yöunien priorisointi on järkevämpää. Entisessä suurimmaksi osaksi tietokoneen (ja painokoneiden)

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Testissä uudenlaiset…

Friolandia
Julkaistu 6 kuukautta sitten

Oletko kuullut On-merkkisistä juoksukengistä? No, ei se mitään jos et, en nimittäin ollut minäkään. Nämä juuri Suomen markkinoille saapuneet lenkkarit, jotka ovat saaneet alkunsa akillesjänneongelmaisen juoksijan, kolminkertaisen maailmanmestarin ja kuusinkertaisen Iron Man-voittajan…

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Supersankarigeeni

Friolandia
Julkaistu 7 kuukautta sitten

Menin illalla lapsukaiseni viereen nukkumaan ja heräsin hyvin virkeänä kello 3.30. Neljän aikaan aloin miettimään blogilleni uutta nimeä. Pommitin treenikavereitani facebook-ryhmän keskustelussa (onneksi kukaan ei kuitenkaan vastaillut vielä siihen aikaan) ja puoli kuudelta laitoin saunan…

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Valokuvausta intohimoisesti ja…

Friolandia
Julkaistu 7 kuukautta sitten

Tiedättekös, on ihan mahtavaa tajuta miten paljon kiksejä omaan elämään voi löytää tästä ihan läheltä. On niin hienoa kun tajuaa ettei oikeasti tarvitsekaan olla mitään matkaa yhtään minnekään suunnitteilla, vaan että niitä asioita joihin suhtaudun intohimoisesti ja tunteella…

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Mukavuusalueen ulkopuolella: MMA

Friolandia
Julkaistu 8 kuukautta sitten

Kaikki varmasti tietävät ainakin teoriassa, että parhaat asiat elämässä tapahtuvat juuri silloin, kun uskaltaa astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle... mutta kuinka moni sitten oikeasti onnistuu elämään arkeaan niin? En minä ainakaan. Niin usein sorrun sanomaan, että "en minä osaa"

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Säätämistä, piiskaniskuja,

Friolandia
Julkaistu 8 kuukautta sitten

Helmikuu lähenee puoliväliään ja eletään talviurheilun parasta aikaa. Tuntuu aika hullulta, että tänä talvena en ole edes kokeillut laskuvarusteita päälleni. Olen tietoisesti vältellyt ajattelemasta koko aihetta. Kuten viime postauksessani totesinkin, kaikkeen ei vaan ehdi mukaan ja…

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Näistä en luovu

Friolandia
Julkaistu 8 kuukautta sitten

Miten voikaan päivät kulua näin nopeaa tahtia? Tik tak tik tak kello nakuttaa sekunteja kun pesen hampaita ja availen vessan kaappeja hiiren hiljaa kello 5.45 aamulla - jottei lapsukainen vaan heräisi ennen kuin ehdin lähteä. Raks raks raks toinen kello raksuttaa kun illalla istun koneen…

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Onko tykkääminen tervettä?

Friolandia
Julkaistu 9 kuukautta sitten

Tämä ei taida olla ensimmäinen kerta kun päädyn kirjoittamaan somesta. En tiedä pitäisikö vain olla hiljaa, sillä itsekin olen tietynlainen someaddikti ja ainakin ikäryhmässäni keskivertoa aktiivisempi julkaisemaan kaikkea enemmän ja vähemmän turhaa ja henkilökohtaista asiaa eri…

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Miksi syöminen on niin vaikeaa?

Friolandia
Julkaistu 9 kuukautta sitten

Minusta tuntuu, että vuosi vuodelta oikeanlaisen ruokavalion löytäminen ja noudattaminen on vain vaikeampaa ja vaikeampaa. Kun olin lapsi, haasteena oli lähinnä se, että söikö tarpeeksi vihanneksia. Ei sitä silloin mietitty että onko ruokavaliossa tarpeeksi proteiinia ja että onko maito…

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Unelmien maraton?

Friolandia
Julkaistu 9 kuukautta sitten

Niin kauan kuin muistan, olen halunnut osallistua triathlon-kilpailuun. Vuosi toisensa perään olen kuitenkin lykännyt päätöstä aloittaa harjoittelua, syystä tai toisesta. On ollut kausia jolloin olen juossut kymmeniä kilometrejä viikossa, tai pyöräillyt viisikymmentä kilometriä työ-

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Ulkomaanvieraiden ensikosketuksia…

Friolandia
Julkaistu 9 kuukautta sitten

Viimeiset viikot ovat kuluneet todella haipakkaa tahtia, kun olemme saaneet viettää joulua ja uutta vuotta kahden dommarilaisen vieraamme seurassa. Flunssailu ja työt ovat pitäneet meidät aika visusti täällä kotikulmilla, mutta seura on tehnyt hyvää ja pelkkä kotihengailukin on tuntunut…

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Samat kysymykset, uudet vastaukset

Friolandia
Julkaistu 9 kuukautta sitten

Tein tämän vuosi sitten, joten eiköhän tästä ole hyvä tehdä ihan perinne. Vuosi 2016: Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt? Pakkasin omaisuuteni vuokravarastoon ottaessamme pienen breikin Suomi-arkeen. Olin myös ensimmäistä kertaa päätoiminen…

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Loppuvuoden kuulumisia ja tulevan…

Friolandia
Julkaistu 9 kuukautta sitten

Enää muutama hassu päivä tätä vuotta jäljellä. Halleluja! Tiedättekös, tämä on ollut mielenkiintoinen vuosi, mutta myös hurjan työläs ja täynnä niin paljon muutoksia, että tuntuu ihan hyvältä saattaa tämä vuosi jo vihdoin pakettiin. Kuva: Laura Morales Viimeiset kaksi…

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Vähäosainen kulttuurieliitti

Friolandia
Julkaistu 11 kuukautta sitten

Älä ota älypuhelinta käteesi keskellä yötä Heräsin kello 2.30, aivan keskellä yötä. Ajatukseni pyörähtivät maksamattomissa laskuissa ja se oli sitten siinä. Sen yön uneni nimittäin. Yrittäjyys on mahtavan vapauttavaa, mutta ajoittain se vie silti unet mukanaan. Koska työni ei…

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}

Minun arkipäiväni

Friolandia
Julkaistu 11 kuukautta sitten

Nyt kun pääsin hehkuttamasta sitä kuinka reissutarve on ainakin toistaiseksi vaipunut talviunille, voisin kertoa omasta tavallisen epätavallisesta arkipäivästäni, harmaasta lokakuun lopun keskiviikosta. Aamu Heräsimme kymmentä vaille kahdeksan - aivan liian myöhään. Oliverille illalla…

  • 2916
  • 5
  • {{ numLikes || 0 }}