Postaukset
{{ averageValue }} / {{ maxValue | number }}

Blogin syyskausi alkaa

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 5 päivää sitten

Ensimmäiseksi suuret kiitokset kaikille blogimme palautekyselyyn vastanneille! Blogin syyskausi käynnistyy jälleen ensi viikon perjantaina ja olemme päättäneet tehdä saamamme palautteen johdosta muutoksia tulevien juttujemme sisältöön ja julkaisuaikatauluun. Ensi viikosta alkaen blogi…

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

Vastaa palautekyselyyn!

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 2 kuukautta sitten

Akatemian jalkaväki -blogi jäi viime perjantain tekstin myötä muutaman kuukauden kesätauolle. Ennen kesälaitumelle ryntäämistä haluaisimme vielä kuulla palautetta blogista. Ovatko blogitekstit mielenkiintoisia? Mikä blogissa on parasta, mikä vielä vaatii kehittämistä? Kyselyyn…

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

Kuukausi kesälomaan!

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 2 kuukautta sitten

On aika viimeisen Akatemian jalkaväki -kirjoituksen ennen blogijengin kesätaukoa! Mikäpä olisi siis parempi aihe kuin kesälomaan valmistautuminen. Minulla on kesäloman alkuun vielä lähes kuukausi, mutta lomani kestää neljä viikkoa, vihdoin! Entisenä yliopiston pätkätyöläisenä pidin…

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

Konfferenssimatkojen top kolmoset

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 2 kuukautta sitten

Suvi kirjoitti viime viikolla konferenssien järjestämisestä. Suvin kuvaus konferenssisihteerinä toimimisen iloista ja haasteista kuulostavat tutuilta – olen itsekin ollut yhden konferenssin sihteeri ja siksi osaan todella arvostaa konferenssin eteen tehtyä työtä. Tommi taas kirjoitti jo…

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

Kurkistus konferenssin kulisseihin

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 2 kuukautta sitten

Kaksi viikkoa sitten osallistuin reilun kahdensadan osallistujan konferenssiin. Kyseisten päivien aikana nautin ihmisten tapaamisista, luennoista, esitelmistä – muiden mukana valuin kahvitauolle ja posteriesityksiin. Kun konferenssin järjestelyt toimivat, osallistujan on helppo keskittyä

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

Minne menet aika?

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 2 kuukautta sitten

Lämmin toukokuu on saanut ihmiset ympärilläni suunnittelemaan innolla kesälomiaan. Minusta pitkä, täysin työstä vapaa kesäloma tuntuu vieraalta ajatukselta. Ylipäätään työn ja vapaa-ajan raja on alkanut yhä enemmän viime aikoina hämärtyä ja aika tuntuu yhtä vetelältä ja…

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

Se ei ole triviaalia

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 2 kuukautta sitten

Kirjoitin viime viikolla ratkaisuehdotuksia harjoituksiin kurssille, jossa olen assistenttina. Yhdessä tehtävässä tuli muodostaa yhtälö ja näyttää esimerkki, jossa yhtälö toteutuu. Kyseinen esimerkki oli mielestäni helpointa näyttää siten, että asetti sopivan määrän yhtälön…

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

Luovu ideoistasi

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 2 kuukautta sitten

Montako kertaa elämässäsi olet ajatellut, ettet voi lopettaa jotakin toimintaa nyt, sillä käytit siihen jo niin paljon aikaa? Tai ettet voi jättää käyttämättä esimerkiksi alennuskuponkia tai pääsylippua, vaikka et oikeastaan haluaisi tai ehtisi, sillä käytit siihen kuitenkin aikaa…

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

K(R)ipeänä?

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 2 kuukautta sitten

Olin viime viikolla flunssassa, ja kuumeisena jättäydyin kotiin muutamaksi päiväksi. Kotona sairastaminen ei ole koskaan ollut minulle erityisen helppoa, ja kipeänäkin olen saanut suurimmat riemut siitä, että jaksan tehdä töitä vaikka pää kainalossa. Peruskoulussa ja lukiossa sain iloa…

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

Ensimmäinen post-doc

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 3 kuukautta sitten

Suvi kirjoitti viime viikolla kiinnostavasti taannoisesta kokemuksestaan tulla headhuntatuksi. Sattumalta kävin samana päivänä kollegani kanssa keskustelua oman alani uranäkymistä. Kollegani totesi osuvasti, että alamme – teoreettinen fysiikka – on tieteenaloista ainoita, jossa nuorilta…

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

Headhunterin kutsu

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 3 kuukautta sitten

Viimekuukausina olen sosiaalisessa mediassa nähnyt useamman ”Näin jäät headhunterin haaviin”-tyylisen otsikon. Olen aina ajatellut, ettei headhunting varsinaisesti liity omaan työ-/tutkimusalaani. Viimeviikkojen kokemukset kuitenkin todistivat toisin. Sähköpostien vaihto kulki…

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

Millaista fysiikka koulussa tulisi…

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 3 kuukautta sitten

Syksy Räsänen kirjoitti taannoin YLE:n nettisivulla siitä, kuinka fysiikan kouluopetus on jämähtänyt suurelta osin 1800-luvulle. Kirjoituksessa hän peräänkuuluttaa fysiikan opetussuunnitelmalta pienempää teknologiapainotusta ja suurempaa painoarvoa modernille fysiikalle sekä teorioiden…

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

Katson sen Googlesta

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 3 kuukautta sitten

Teen paljastuksen: en muista kummin päin funktiot menevät osittaisintegrointikaavassa. En myöskään muista, onko Boltzmannin vakion lukuarvo 1,3806 vai 1,3860. Liioin päässäni eivät ole pysyneet trigonometriset kaavat tai Greenin yhtälöt. Katson nämä kaikki aina Googlesta. Käytän…

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

Tutkijan työkalut – Osa 3:

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 3 kuukautta sitten

Tutkijan työkalut -sarjassa olen tähän mennessä käsitellyt ryhmätyöskentelyä ja tutkimusartikkeleiden kirjoittamista ja lukemista helpottavia sähköisiä työkaluja. Tällä kertaa vuorossa ovat tutkijan sosiaalisen median eli tuttavallisemmin somen eri kanavat. Ennen kuin käsittelen,

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

FinnG..en tiedä mitä ajatella

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 3 kuukautta sitten

Luin viikonloppuna Lääkärilehden pääkirjoituksen siitä, kuinka FinnGenin hyödyt päihittävät hankkeen riskit. Itse en vieläkään ole varma mitä ajatella. FinnGen on siis laaja tutkimushanke, jossa on tarkoitus kerätä 430 000 suomalaisen DNA-näytteet, yhdistää ne biopankeissa jo…

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

Lannistavat arvosanat

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 3 kuukautta sitten

Kun opiskelin, sain vain hyviä arvosanoja. Paitsi siitä viron jatkokurssista, jonka torstaiaamun luennot skippasin vähän turhan usein lähinnä keskiviikon osakuntarientojen vuoksi. Harmittihan se vuosia myöhemmin viron sivuainetta kasatessani, etten tuon huolettoman fuksikevään takia saanut…

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

Vuosi väitöksestä… Mitä

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 3 kuukautta sitten

Tätä tekstiä kirjoittaessani alkaa hiljalleen lähestyä vuosi väitöspäivästä. Samaan aikaan blogissamme on pohdittu, miten tavallinen työnteko jää sankaritarinoiden alle. Tämän vuoksi ajattelin kuvata, mitä arkinen aherrus on tarkoittanut minulle edellisen 12 kuukauden aikana.

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

Fyysikoiden lukusuosituksia

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 4 kuukautta sitten

Fysikaalisten tieteiden opiskelijajärjestö Resonanssin järjestämillä proffakahveilla vieraille esitettävä vakiokysymys on: Voitteko suositella suosikkikirjojanne? Yleisiä vastauksia kysymykseen ovat erilaiset klassikot, populaarit tiedekirjat sekä scifi. Vuosien varrella lista on kasvanut…

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

Lisää liian kilttejä tutkijoita

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 4 kuukautta sitten

Elinan muutama viikko sitten julkaistussa tekstissä mainitaan joitain ominaisuuksia, joita odotamme huippututkijalta. Huippututkija julkaisee paljon. Korkean julkaisumäärän saavuttaakseen huippututkija tekee säännöllisesti ylitöitä. Tutkijoiden vuotuinen työaika on 1624 tuntia, mutta…

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

Tutkijan työkalut – Osa 2:

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 4 kuukautta sitten

Edellisessä kirjoituksessani kirjoitin tutkijan ryhmätyökaluista. Tällä kertaa kirjoitan ohjelmista ja sivustoista, joita käytän tutkimusartikkelien kirjoittamiseen, jakamiseen, etsimiseen ja lukemiseen. Tutkimus on tänä päivänä lähes kaikilla aloilla tiivistä ryhmätyötä. Siksi…

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

Oma genomi kullan kallis

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 4 kuukautta sitten

Ehkä koska olen upottanut itseni kovin syvälle geenitutkimuksen happamaan suohon, vaikuttaa siltä, että Suomessa eletään jonkinlaista alan kulta-aikaa. Viime tekstissäni jutustelin kotona tehtävistä geenitesteistä, mutta nyt ajattelin perehtyä enemmän kansallisella tasolla…

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

Aerosol physicsia suomeksi

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 4 kuukautta sitten

Tiedeyhteisön ulkopuolelle viestiminen on vaikeaa. Olen kokenut aerosolifysiikasta kirjoittamisen vaikeaksi kahdesta syystä. Väitöskirjatyön alussa koin osaamiseni puutteelliseksi. Nyt kun mielestäni minulla on jo jonkin verran tietoa alasta, koen että kykyni yksinkertaistaa tieteellinen…

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

Seminaarityöskentelyä vai…

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 4 kuukautta sitten

Viimeviikkoina olen paljon pohtinut opiskelijoiden ohjausta ja ohjaussuhteita. Olen kahden kuukauden ajan työskennellyt soveltavan psykologian osastolla ja ollut aktiivisesti mukana kandi- ja maisterivaiheen tutkielmien ohjaamisessa Huddersfieldin yliopistolla. Tämän lisäksi olen osallistunut…

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}

Työnsankareita vai uupuneita…

Akatemian jalkaväki -
Julkaistu 4 kuukautta sitten

YTHS:n vuosina 2008, 2012 ja 2016 teettämien terveystutkimuskyselyjen tulosten perusteella 56 % korkeakoulujen perustutkinto-opiskelijoista osoittaa uupumisen merkkejä. Uupuneiden määrä on lisäksi vuosien varrella kasvanut. Salmela-Aron ja Readin (2017) tutkimus jakaa opiskelijat aineiston…

  • 754
  • 0
  • {{ numLikes || 0 }}